Verkkouutiset

Ruotsalaisvirastosta varastettu ase löytyi 15-vuotiaalta jengirikolliselta

Hallituksen kansliasta varastettiin vuoden 2019 aikana useita pistooleita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Varkaustapauksia Rosenbad-rakennuksessa oli Aftonbladetin tietojen mukaan ainakin kolme.

Poliisi on lehden mukaan onnistunut toistaiseksi jäljittämään aseista kaksi. Ketään ei toistaiseksi ole asetettu syytteeseen.

Yksi aseista on löytynyt kotietsinnässä Sundsvallissa. 15-vuotias poika, jolla on yhteyksiä vanhempiin rikollisjengiläisiin, kertoi aseen olevan hänen. Puoli vuotta myöhemmin pojan epäillään ampuneen miestä Järfällassa. Ampumisen epäillään tapahtuneen jengirikollisten käskystä. Poika ampui uhria, joka selvisi tilanteesta hengissä, kuitenkin toisella aseella.

Ainakin yhden varastetun aseen hallussapidosta epäillään nyt 39-vuotiasta miestä. Epäilyn taustalla on petostutkinnan yhteydessä löytynyt valokuva, jossa näkyy käden pitelemä Glock-pistooli. Kuvassa näkyy selvästi myös aseen tuotantonumero, minkä vuoksi sen tiedetään olevan yksi Rosenbadista varastetuista.

Kansallisen rikosteknisen analyysin perusteella epäillyn miehen käsi pitelee asetta kuvassa. Mies on vedonnut siihen, ettei aseen piteleminen kuvassa tarkoita, että ase olisi hänen hallussaan.

Tapausten tutkinta on edelleen käynnissä. Ruotsin poliisi on epäillyt, että hallituksen kansliasta varastettuja pistooleja käytetään järjestäytyneen rikollisuuden toiminnassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)