Verkkouutiset

Ruotsalaisrannoilla kova tungos: ”Välttäkää”

Viranomaiset varoittavat uimarannoille hakeutuvia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elokuun helteet ovat houkutelleet runsaasti kävijöitä Ruotsin uimarannoille. Nyt useat ruotsalaiskunnat varoittavatkin ihmispaljoudesta, uutisoi Expressen. Viranomaisten mukaan koronasuositusten, kuten etäisyyden pitämisen, noudattaminen on rannoilla nyt haastavaa.

Varoituksia on annettu useilla uimarannoilla ympäri Ruotsia. Eteläruotsalainen Hallandin maakunta on sovelluksensa kautta varoittanut ”erittäin suurista ihmismääristä”, ja maakunnassa sijaitsevan Skrean uimarannan yläpuolella lentää säännöllisesti lentokone muistuttamassa ihmisiä etäisyyden pitämisestä.

Sovellus kehottaa ihmisiä välttämään maakunnan kaikkein suosituimpia uimarantoja.

Samanlaisten tilanteiden eteen on jouduttu myös muualla Ruotsissa. Upplandin läänissä sijaitsevan uimarannan parkkipaikka on suljettu suuren kävijämäärän vuoksi. Gotlannin saarella huolta herättävät etenkin turistit.

– Ihmisiä pursuaa sisään, lähinnä Tukholmasta, gotlantilaisrannalta kerrotaan.

Ruotsissa on todettu yli 82 300 koronatartuntaa. Virukseen on maassa kuollut yli 5700 henkilöä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)