Verkkouutiset

Koronaohjeistusta Tukholmassa. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Ruotsalaiskunta rikkoi koronaennätyksen – ”hyvää selitystä ei ole”

Alingsåsin asukkaista lähes kolme prosenttia on sairastunut koronaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsissa koronaluvut ovat viruksen omikron-muunnoksen leviämisen myötä nousseet uusiin korkeuksiin, ja tammikuun ensimmäisen viikon aikana maassa rekisteröitiin jopa 124 211 tartuntaa. Länsi-Götanmaan Alingsåsissa jopa 2,72 prosentilla väestöstä todettiin vuoden ensimmäisellä viikolla korona. Kunnan asukkaista joka 40. on siten saanut tartunnan.

Asiasta uutisoi Aftonbladet.

42 000 asukkaan kunnassa virus on iskenyt kovaa julkisiin palveluihin ja viranomaisiin, kertoo kunnanhallituksen puheenjohtaja Daniel Filipsson.

– Kunnallisen pelastustoimen henkilöstöstä 20-25 prosenttia on ollut sairauden takia poissa, Filipsson kertoo, todeten tilanteen olevan vaikea myös muilla aloilla.

Kunnallispoliitikko toivoo tautitilanteen helpottavan parin viikon sisällä, mutta Alingsåsissa varaudutaan myös sulkemaan kunnallisia palveluita.

Ennätyksellisen vakava tautitilanne ihmetyttää Filipssonia.

– Tämä on tietenkin erittäin merkillistä ja vakavaa. Hyvää selitystä minulla ei ole. Mutta se voi johtua siitä, että me testaamme ahkerasti täällä, pikemmin kuin että olemme muita sairaampia, hän arvelee.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)