Verkkouutiset

Ruokavalio voi hillitä myös lasten MS-taudin oireilua

Tuoreen tutkimuksen mukaan tyydyttyneiden rasvojen runsaus liittyi MS-taudin oireiluun.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Monipuolinen ja terveellinen ruokavalio voi joidenkin tutkimustulosten perusteella hillitä aikuisten MS-tautipotilaiden oireita, mutta sama saattaa koskea myös lapsipotilaita.

Olennaista näyttäisi olevan, miten paljon ruokavaliossa on kasviksia ja kovia rasvoja, kertoo Uutispalvelu Duodecim.

Tiedot käyvät ilmi tutkimuksesta, johon värvättiin 219 alle 18-vuotiaana sairastunutta MS-potilasta. Potilaat sairastivat aaltomaista MS-tautia tai kliinisesti eriytynyttä oireyhtymää eli varhaisessa vaiheessa olevaa sairautta.

Tutkijat havaitsivat MS-taudin pahenemisjaksot sitä yleisemmiksi, mitä enemmän rasvaa potilas oli syönyt seurantaa edeltävällä viikolla. Erityisesti tyydyttyneiden rasvojen runsaus liittyi oireiluun, tulokset osoittivat.

Paljon kasviksia nauttineiden oireilu oli puolestaan vähäisempää. Yhteydet todettiin riippumatta potilaiden D-vitamiinitasoista. Muut ruoat eivät vaikuttaneet pahenemisjaksojen todennäköisyyteen.

Samantapaisia yhteyksiä havaittiin hiljattain tutkimuksessa, jossa seurattiin 7 000 aikuista MS-potilasta. Siinä potilaiden oireilu oli vähäisempää, jos heidän ruokavaliossaan painottuivat kasvikset, hedelmät, palkokasvit ja täysjyvätuotteet, ja siinä oli vähänlaisesti lihatuotteita ja lisättyjä sokereita.

Ruokavalion lisäksi kuitenkin hyvin moni muukin seikka on voinut vaikuttaa tuloksiin, joten havaintoja kannattaa tulkita maltilla.

MS-tautia eli multippeliskleroosia sairastaa noin 7 000 suomalaista. Tautia sairastavan keskushermostossa tapahtuu muutoksia, jotka aiheuttavat muun muassa halvauksia raajoissa, tuntoaistin, puheen ja näön häiriintymistä sekä kävelyvaikeuksia, uupumusta ja pahoinvointia. Tautiin ei ole parantavaa hoitoa.

Tutkimus julkaistiin Journal of Neurology, Neurosurgery & Psychiatry -lehdessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)