Verkkouutiset

Roskaamisesta halutaan kovempia sakkoja

Kansanedustajat korottaisivat roskaamisesta annettavia sakkoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustajat Markku Eestilä, Saara-Sofia Sirén, Sari Multala ja Pauli Kiuru ovat jättäneet lakialoitteen, jolla vaaditaan roskaamiskiellon vähäisestä rikkomisesta seuraavan rikesakon kaksinkertaistamista sadasta eurosta 200 euroon.

– Roskien heittäminen luontoon, kaduille ja puistoihin kertoo välinpitämättömyydestä ja huonosta asenteesta luontoa ja luontoarvoja kohtaan. Yksittäinen roska ei aiheuta vielä suurta haittaa, mutta mitä useampi roskaa, sitä suuremmaksi ongelma muodostuu, toteaa Eestilä.

Roskaaminen vähentää yleistä siisteyttä ja viihtyisyyttä, mutta on haitallista myös monilla muilla tavoin.

– Roskat säilyvät luonnossa jopa vuosikymmeniä. Ne aiheuttavat monenlaisia ympäristöhaittoja ja voivat olla eläimille todella vaarallisia. Myös pikkulapset saattavat syödä kaduille ja luontoon lojumaan jätettyjä roskia, sanoo Sirén.

Roskaamisesta koituu myös merkittäviä kuluja kunnille, taloyhtiöille, yrityksille ja kansalaisille.

– Suuntaviivaa kustannuksista antaa se, että esimerkiksi Helsingin kaupunki käyttää vuosittain noin 3,5 miljoonaa euroa pelkästään puistojen siivoukseen. Tämä on taloudellisesti kestämätöntä, Kiuru toteaa.

Rikesakkorikkomuksista annetun lain 16 pykälän mukaan roskaamiskiellon tahallisesta tai törkeästä huolimattomuudesta tapahtuneesta vähäisestä rikkomisesta määrätään roskaajalle sadan euron rikesakko.

– Roskaamista näkee aivan kaikkialla. On syytä lähettää vahvempi viesti siitä, että roskaaminen ei yksinkertaisesti ole sallittua eikä millään muotoa hyväksyttävää, Multala totea.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)