Verkkouutiset

Roskaamisesta 100 euron sakko – ”Ei taideta ottaa tosissaan”

Kansanedustajan mukaan roskaamisen rangaistuksia tulisi korottaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Markku Eestilä on huolissaan kaupunkien ja kuntien siisteydestä.

Hän on jakanut Facebookissa Helsingin Sanomien uutisen, jossa kerrotaan Helsingin Veräjämäkeä vaivaavasta roskaongelmasta. Lähellä Vantaanjokea sijaitsevassa paikassa lojuu valtava määrä roskaa ja jätettä, joista osa on virunut paikassa ainakin 30 vuoden ajan.

Paikallisten mukaan roskia on jopa kivien välissä. Ne ovat isoissa kasoissa ja sisältävät talousjätteisiin luettavia roskia, kuten auton piuhoja, mattoja ja vaatteita.

Nykyisellään vähäisestä roskaamisesta voidaan määrätä sadan euron rikesakko. Roskaamisessa kyse on tahallaan tai huolimattomuudella ympäristöön päästetystä tai jätetystä esineestä, aineesta, säteilystä tai muusta vastaavasta toisissa laeissa säädetystä kielletystä ympäristön pilaamisesta.

Markku Eestilän mukaan eduskunnassa roskaamisesta annettuja rangaistuksia tulisi korottaa. Hän kertoo suunnittelevansa aiheesta lakialoitetta.

– Taitaapi tällä hetkellä olla niin, että roskaamisesta voidaan määrätä rikesakko, mutta eihän sitä kukaan taida esimerkiksi Helsingissä ottaa tosissaan, saatikka valvoa. Miksi ei?, hän kysyy.

Hänen mukaansa jokaisen kaupungin ja kunnan tulisi myös käynnistää  mittava ympäristön siisteyskampanja. Hän kertoo esimerkin luontokohteesta Lapissa, jossa roskaaminen reiteillä väheni  huomattavasti, kun reittien ensimmäinen kilometri pidettiin siistinä.

– Ulkoinen järjestys luo sisäistä järjestystä. Sanonta pitää hyvin paikkansa.

https://www.facebook.com/markku.eestila/posts/3803197703043031

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)