Verkkouutiset

”Rokotukset suunniteltava ennen niiden tuloa, ei vuotta myöhemmin”

Ruotsin moderaatit eivät halua maan koronasotkujen toistuvan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsissa kokoomuspuolueen eli moderaattien Ulf Kristersson arvostelee maan hallitusta, jonka koronarokotussuunnnitelman on virallisesti määrä valmistua tammikuussa 2022 – ei 2021, vaan 2022.

Moderaattien vaatimus on, että Ruotsissa ei saa toistua sama tilanne kuin keväällä, jolloin ”ei tiedetty kuka tekee ja mitä koronatestien suhteen”.

Ruotsissa on noteerattu, että maahan voidaan Saksan, Britannian ja USA:n tapaan saada rokotteita jo ennen vuodenvaihdetta. Noissa maissa suunnitellaan rokotuskeskuksia ja mittavia järjestelyjä. Britannia saattaa aloittaa rokotukset jo 7. joulukuuta.

Ruotsin rokotekoordinaattori on sanonut vain, että kyse on vielä hyvin pienistä rokotemääristä ja vakuuttanut heiltä löytyvän ratkaisuja.

Ruotsin kansanterveyslaitoksen asiakirjojen mukaan rokotesuunnitelman loppuraportti valmistuu 28.1.2022.

– Siinä on vähintään vuosi virheellisesti, Ulf Kristersson sanoo Aftonbladetissa.

Hänen mukaansa maalta puuttuvat konkreettiset suunnitelmat rokotusten toteuttamisesta.

– On todella hyvä että nyt vaikuttaa siltä, että saamme rokotteen luultua aiemmin, mutta meidän on samaan aikaan huolehdittava että rokotukset käynnistyvät eikä käy kuten testausten kanssa keväällä. Että sitä pidetään hyvänä, mutta ettei kukaan tiedä tarkkaan, miten se tehdään.

Saksassa ja Britanniassa testataan joukkorokotusten järjestelyjä hänen mukaansa jo lujasti.

– Ruotsissa on vain tehty osaraportti, jossa on päätetty että on yhä paljon tehtävää ja ongelmia ratkaistaviksi, Kristersson arvostelee.

LUE MYÖS:
Missä viipyvät suunnitelmat Suomen rokotuksista?
Koronarokote, milloin sen saa? Näin Krista Kiuru vastaa (VU 26.11.2020)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)