X
SULJE MAINOS
Rokotuspiste New Yorkissa. / LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Spencer Platt

Rokotteen ottajalle suurkaupungissa sata dollaria käteen

New Yorkissa tavoitteena on vauhdittaa sakkaavaa rokotustahtia.

Yhdysvalloissa on huolestuttu rokotustahdin hyytymisestä, vaikka koronaviruksen deltamuunnos on jatkanut nopeaa leviämistään.

Tähän mennessä vasta 49,2 prosenttia koko maan väestöstä on saanut täyden rokotussuojan eli kaksi annosta. Aikuisten osalta osuus on 60,2 prosenttia.

New Yorkin pormestari Bill de Blasio on ilmoittanut, että kaupungin rokotuspisteissä ensimmäisen annoksen ottaville annetaan kannustimena sata dollaria. Kaupungissa on annettu tähän mennessä jo lähes kymmenen miljoonaa rokoteannosta.

– Voimme pitää taloudellisen elpymisen käynnissä vain silloin, jos tarpeeksi moni ottaa rokotuksen, de Blasio sanoi tiedotustilaisuudessa.

Tartuntamäärät ovat olleet kasvussa, vaikka jo 54,4 prosenttia New Yorkin asukkaista on saanut täyden rokotesuojan. Deltamuunnoksen pysäyttämisen on arvioitu edellyttävän huomattavasti korkeampaa rokotuskattavuutta.

Osavaltion kuvernööri Andrew Cuomo sanoi, että kaikilta julkisen sektorin työntekijöiltä edellytetään jatkossa rokotteen ottamista tai säännöllistä testausta. Asiasta käydään parhaillaan neuvotteluita ammattiliittojen kanssa.

Bill de Blasion mukaan mandaatteja tarvitaan kannustimien ohella.

– Meidän on valitettavasti oltava hyvin tiukkoja, jos kaupungin työntekijä ei ota rokotetta eikä pidä maskia sisätiloissa, pormestari totesi.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt