Verkkouutiset

Rokotekaan ei ehkä hävitä koronaa

Edes kaikkien maailman ihmisten rokottaminen ei välttämättä riitä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ihmiskunta saatta joutua opettelemaan elämään koronaviruksen kanssa pidemmän aikaa, arvioivat kansainvälisen politiikan professori Amitia Etzioni ja biostatistiikan tohtori Ruth Etzioni The National Interestin kirjoituksessaan. Heidän mukaansa paluuta normaaliin elämään ei välttämättä ole aivan heti luvassa, vaikka rokotekin saataisiin kehitettyä.

Tohtoreiden mukaan jo pelkästään tarvittavien rokotteiden tuottamiseen saattaisi mennä koko maailman osalta neljä vuotta. Tällä hetkellä tuotantokapasiteetti ei riitä yhdelläkään yrityksellä edes Yhdysvaltojen kattamiseen.

Esimerkiksi polion täydelliseen kukistamiseen rokotteella kului pelkästään Yhdysvalloissa 24 vuotta, he muistuttavat. Myös sittemmin levinnyt rokotevastaisuus voi tuoda haasteita laumaimmuniteetin saavuttamiseen. Ja vaikka kaikki maailman ihmiset saataisiinkin jossain kohtaa rokotettua, laumaimmuniteettia ei silti välttämättä heidän mukaansa saavuteta.

– Laumaimmuniteetin saavuttamiseksi populaatiosta 70-90 prosentin tulee saavuttaa immuniteetti. Flunssan kaltaisiin viruksiin rokote on estänyt vain 40-60 prosentin osalta sen saamisen.

Virukset myös mutatoituvat, mikä voi edellyttää myös uusia rokotteita.

– Kaikenkaikkiaan meidän on parasta käsittää että virus tulee olemaan kanssamme tulevina vuosina, ja hyväksyä että uuden normaalin mukaiset suojatoimet, testaus ja tartuntojen seuranta tulevat olemaan kanssamme jopa silloin kun rokote on laajalti saatavilla, tohtorit arvioivat.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)