Verkkouutiset

RKP:n mukaan tarvitaan uusi tiedustelulaki ja humanitääriset oleskeluluvat

RKP:n eduskuntaryhmän mukaan uuden tiedustelulain lisäksi tarvitaan muutakin toimenpiteitä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Samalla RKP:n ryhmä kuitenkin painottaa, että perustuslain muuttaminen on aina suuri periaatteellinen kysymys.

– Nykyistä perustuslakiamme ei ole koskaan muutettu kiireellisessä järjestyksessä. Siksi tämän menettelyn käyttöön ottamiselle on oltava riittävät ja erittäin perustellut syyt.

– Hallituksen tietämys perustuslakikysymyksistä ei osoittautunut hyväksi sote-uudistuksen yhteydessä. Toivottavasti hallitus ymmärtää tämän, sanoi RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson RKP:n eduskuntaryhmän kesäkokouksessa.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Stefan Wallinin mukaan hallituksen on nyt selkeästi osoitettava erot normaalin ja kiireellisen käsittelyn välillä, esimerkiksi lain voimaantulon aikataulun osalta.

– Kiireellisen käsittelyn edut on huolellisesti punnittava, mutta me emme siis sulje sitä pois. Pallo on nyt hallituksella, hän sanoo.

Ruotsalainen eduskuntaryhmä muistuttaa, ettei tiedustelulaki yksinään johda siihen, että kaikki terrori-iskut automaattisesti voitaisiin ehkäistä tai estää. Turvallisuus edellyttää myös monia muita toimenpiteitä.

– Yhtä keskeinen kysymys on, miten resurssit kohdennetaan, jotta turvallisuus voidaan parhaiten taata. Suojelupoliisilla, poliisilla ja tuomioistuinlaitoksella tulee olla tarvittavat määrärahat. Myös turvapaikkaprosesseja on nopeutettava ja kotouttamistoimenpiteitä vahvistettava.

RKP vaatii myös, että humanitääriset oleskeluluvat on otettava käyttöön, jotta paperittomien määrä ei kasva hallitsemattomasti.

– Samalla ne henkilöt, jotka ovat saaneet lopullisen kielteisen turvapaikkapäätöksen, tulee käännyttää sellaisiin paikkoihin, minne on turvallista palata, sanoo puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)