Verkkouutiset

RKP:n kansanedustaja kiittää Antti Rinnettä

Joakim Strandin mukaan hallitusohjelma on erinomainen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen kansanedustaja Joakim Strand kertoo haluavansa kiittää Posti-kohun seurauksena pääministerin tehtävästä eroamaan joutunutta SDP:n puheenjohtaja Antti Rinnettä. Strandin mukaan erityisesti Vaasan seutu on hyötynyt hallitusohjelmasta.

– Postijupakasta huolimatta haluan itse kiittää Antti Rinnettä erinomaisen hyvin vedetyistä hallitusneuvotteluista sekä siitä, että Vaasan seutuun liittyvät asiat ovat olleet helppoja yhdessä hoitaa, Strand sanoo mielipidekirjoituksessaan sanomalehti Pohjalaisessa.

Tärkeimmäksi esimerkiksi Strand nostaa Vaasan keskussairaalan laajan päivystyksen, mutta hallitusohjelma sisältää hänen mukaansa myös paljon muuta hyvää.

– Esimerkkeinä voi mainita lisäpanostukset perusväylänpitoon, resursseja kaikille eri koulutusasteille, pienimpien eläkkeiden korottaminen, maksuhäiriömerkintöjen kestoaikojen lyhentäminen ja merimetsojen metsästyksen poikkeuslupien saannin sujuvoittaminen.

RKP:n eduskuntaryhmän kymmenestä kansanedustajasta neljä, mukaan lukien puolueen puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson, on valittu Vaasan vaalipiiristä. Strandin mukaan puolueella oli  vaalien jälkeen nelisenkymmentä neuvottelijaa Säätytalolla, joten alueen intresseistä on hallitusohjelmassa pidetty huolta.

– Toivottavasti pääsemme mahdollisimman pian jatkamaan erinomaisen ohjelman toteutusta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)