Verkkouutiset

Anna-Maja Henriksson kielikokeilusta: 1930-luvun riidat puhalletaan esiin

RKP:n puheenjohtajan mielestä on valitettavaa, että eduskunta hyväksyi alueellisen kielikokeilun.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sen myötä 2200 oppilasta voi ensi syksystä lähtien valita ruotsin kielen pois viidennellä ja kuudennella luokalla.

− Tämä on askel täysin väärään suuntaan. Suomi tarvitsee lisää ruotsin kielen taitoisia ihmisiä tulevaisuudessa, ei vähemmän. Oppilaille pitää sen sijaan antaa mahdollisuus aloittaa ruotsin kielen opiskelu aikaisemmin, Anna-Maja Henriksson sanoo.

Hänen mielestään Pohjoismaat tarjoavat monia työmahdollisuuksia, ja suomalaisten kielitaito on aina ollut kilpailuvaltti.

− Ruotsia taitamattomat nuoret ovat heikommassa asemassa työmarkkinoilla sekä julkisella että yksityisillä aloilla, Henriksson sanoo.

Hänen mielestään on erityisen surullista, että halutaan heikentää ruotsin kieltä nimenomaan Suomen 100-vuotisjuhlan yhteydessä. Juhlavuoden tunnuslauseena on Yhdessä – tillsammans.

− On erityisen ikävää, että hallitus vie tämän heikennyksen läpi juuri nyt. Tämä on osoitus hallituksen välinpitämättömyydestä huolehtia maamme kaksikielisyydestä.

− Samaan aikaan kun kokoomus ja keskusta eivät jaksa välittää asiasta, Siniset eivät keksi muuta politiikkaa, kun iskeä ruotsin kieltä vastaan huonojen kannatuslukujensa takia. Tämä on hyvin surullista, Henriksson sanoo.

− Askel askeleelta yritetään väheksyä ja pienentää ruotsin kielen merkitystä 100-vuotiaan Suomen rakentamisessa. 1930-luvun kieliriitojen tapaan yritetään puhaltaa vanhat ennakkoluulot ja asenteet henkiin, Henriksson toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)