Verkkouutiset

Risto Murto: Kiukuttelu rokotevalmistajia kohtaan turhaa

Eläkejohtajan mukaan koronarokotteet ovat historiallinen onnistuminen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto kirjoittaa Kauppalehdessä julkaistussa kolumnissa, että kiukuttelu rokoteyhtiöitä kohtaan on turhaa.

Vaikka koronarokotuksia odottavien aika tuntuu nyt pitkältä, Murto haluaa muistuttaa, että koronarokotteet saatiin kehitettyä poikkeuksellisen nopeassa aikataulussa tieteen ja teknologian kehityksen ansiosta.

–Maailma oli erityisen onnekas mRNA-teknologiaan perustuvissa rokotteissa. Pitkäaikainen tutkimus oli juuri kypsymässä valmiiksi. Se johti käytännössä välittömään läpimurtoon koronavirukseen sopivan rokotteen kehittämisessä. Tähän läpimurtoon perustuvat BionNTechin ja Pfizerin sekä Modernan rokotteet.

Murto myös huomauttaa, että rokotteita valmistava AstraZeneca ei kuulu isoihin rokotetoimijoihin ja yhtiön piti rakentaa hyvin nopealla aikataululla maailmanlaajuinen tuotantokoneisto rokotteille.

AstraZeneca joutui arvostelun kohteeksi sen jälkeen kun se ilmoitti, ettei pystykään toimittamaan Euroopan unionille kaikkia sovittuja rokotteita sovitussa aikataulussa.

Murto katsoo, että kiukuttelu rokotevalmistajaa kohtaan on täysin turhaa.

– Ilman lääkeyhtiöiden onnistumisia tilanne olisi nyt vielä olennaisesti vaikeampi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)