Verkkouutiset

Riikka Slunga-Poutsalo Ylelle: Viesti tulevasta ei mennyt Timo Soinille perille

Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo sanoo Ylelle, ettei viesti tulossa olevasta vallanvaihdoksesta mennyt perille Timo Soinille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo kertoo Ylelle osanneensa varautua Jussi Halla-ahon voittoon kesäkuun puoluekokouksessa. Hän piti sitä jopa selvänä asiana.

– Merkit olivat ilmassa pitkin kevättä, sanoo Slunga-Poutsalo ja kertoo kuunnelleensa Halla-ahon puheita puheenjohtajakampanjoinnin aikana.

– Tiesin, että se uppoaa jäsenistöön. Ikääntynytkin väestönosasto kävi korvaan suputtamassa, että kyllä Halla-ahosta tehdään nyt puheenjohtaja. Sen tiesi olevan viimeinen signaali siitä, että Jussin valinta oli tulossa, Slunga-Poutsalo toteaa.

Puolueen entiselle puheenjohtajalle Timo Soinille asia ei puoluesihteerin mukaan sen sijaan ollut selvää. Hallituksessa vedetty linja ei miellyttänyt äänestäjiä, joiden nurina ei kantautunut ministereinä istuvan puoluejohdon korviin. Ei vaikka kannatuksesta oli sulanut puolet jo vuosi hallitustaipaleen alun jälkeen.

– Jos puolueen johto on ministereitä ja kansanedustajia, kentällä liikkumisen mahdollisuudet rajoittuu aika vähään. Vaatii hirveästi töitä, ettei siinä eristäytyisi. Se tapahtuu itsestään, sitä ajautuu kupliin, Slunga-Poutsalo sanoo.

Hän kertoo varoittaneensa Soinia siitä, mitä oli tulossa.

– Kyllä mä varoittelin siitä. Yritin pitää ajan tasalla siitä, millaisella tuntumalla osa jäsenistä on. Se, ettei viesti mene perille… En osaa sanoa, miksi ei mennyt, Slunga-Poutsalo kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)