Verkkouutiset

Riikka Purra: Polttoaineveron kiristys valekaapuun puettu temppu

PS:n kansanedustajan mukaan polttoaineveron korotus on näennäinen keino taistella ilmastonmuutosta vastaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeriö on esittänyt polttoaineveroon 250 miljoonan euron korotuksia, jotka tulevat voimaan ensi vuoden elokuussa. Arvion mukaan korotus tulee nostamaan polttoaineen pumppuhintaa noin 6,5 senttiä litralta.

– Kyseessä on ilmastopolitiikan valekaapuun puettu fiskaalinen temppu. Hallitus tarvitsee lisää rahaa kustantaakseen edes osan uusista menoistaan, toteaa perussuomalaisten varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra tiedotteessa.

Helsingin Sanomien tilaaman gallupin (HS 14.8.) mukaan kansalaiset suhtautuvat erittäin kielteisesti polttoaineverotuksen korotuksiin. Ainoastaan vihreiden kannattajista yli puolet on korotuksen kannalla. Demareita, keskustaa, kokoomusta ja perussuomalaisia kannattavat ovat erittäin voimakkaasti korotusta vastaan.

– Kansalaisten näkökulma on ymmärrettävä. Paitsi että korotus rokottaa ostovoimaa, erityisesti ruuhka-alueiden ulkopuolella, se myös vaikeuttaa yritysten toimintaa ja heikentää kilpailukykyä. On arvioitu, että sentin korotus pumppulitralle lisää 10-13 miljoonaa euroa kuljetusyritysten logistiikkakustannuksiin.

– Ei hallitus ainakaan näin lisää työllisyyttä ja saa turbonappia investointeihin, Purra sanoo.

Autoilun hintaan nostopaineita

– Harva tavallinen ihminen ajaa huvikseen. Ei autoilu polttoaineen veronkorotuksella vähene. Ainoa looginen seuraus on siinä, että rahaa on vähemmän käytössä muuhun elämiseen, Purra muistuttaa.

Nyt tulossa olevien korotusten lisäksi polttoaineiden hintaan tulee vaikuttamaan myös muita korotustekijöitä, kuten uusiutuvan energian direktiivi eli niin sanottu RED II -sovellutus, joka koskee bioperäisen ja fossiilisen polttoaineen sekoitesuhdetta.

Toisaalta hallitus on esittänyt ohjelmassaan esimerkiksi tiemaksujen käyttöönottoa.

– Kuinka paljon hallitus aikoo kokonaisuudessaan nostaa polttoaineiden ja autoilun hintaa koko hallituskaudella, kukahan uskaltaisi kertoa, Purra kysyy.

Parempia keinoja

Polttoaineveron korotus on Purran mukaan näennäinen keino taistella ilmastonmuutosta vastaan.

– Kun kuritetaan autoilijaa, se näyttää joidenkin mielestä tarmokkuudelta taistella ilmastonmuutosta vastaan. Ensinnäkin täytyy muistaa, että Suomen kokonaispäästöt ovat globaalissa mittakaavassa hyvin pienet. Toisaalta edes kansallisella tasolla polttoaineen veronkorotus ei tule vaikuttamaan päästöihin.

Purran mukaan kaikkein toimivin tapa vähentää liikennepäästöjä on asettaa auton valmistajille sanktioidut tavoitearvot päästöihin eikä kurittaa kansalaisia veropolitiikalla.

– Toisaalta uusiutuvan dieselin osuuden kasvattaminen tavaraliikenteessä ja autokannan uusiutumisen vauhdittaminen autoveroa laskemalla ovat tärkeitä ja oikeasti toimivia keinoja. Jätteistä valmistettu diesel vähentää jopa 90 prosenttia liikenteen CO2-päästöjä.

– Suomessa ajetaan vanhoilla autoilla, jotka viedään kierrätykseen keskimäärin 5 vuotta myöhemmin kuin muissa EU-maissa. Siinä, että vanhoja isoja autoja haetaan ulkomailta, on myös muita ongelmia, esimerkiksi maallemme koituvat alv-tappiot, Purra sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)