Verkkouutiset

Reserviläisliitto vihreille: Kantanne vapaaehtoisesta asevelvollisuudesta romuttaisi puolustusjärjestelmän

Reserviläisliitto kummeksuu esityksiä vapaaehtoisen ja sukupuolineutraaliin asevelvollisuuteen siirtymisestä sekä Puolustusvoimien sodan ajan joukkojen pienentämisestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Viikonloppuna esiin nousseet esitykset pohjautuvat vuosina 2010 ja 2014 hyväksyttyihin vihreiden puolueohjelmiin. Reserviläisliitto on jo aiemmin todennut, että näiden esitysten pohjana on virheellinen tilannekuva.

Reserviläisliitto yhtyy valtioneuvoston tuoreen puolustuspoliittisen selonteon linjauksiin, joiden mukaan Puolustusvoimien sodan ajan vahvuutta pitää nostaa lähialueillamme tapahtuneen, sotilaallisen tilanteen kiristymisen sekä sodankuvan muutoksen johdosta.

Eduskuntakäsittelyssä olevassa puolustusselonteossa esitetään sodan ajan vahvuuden nostamista 50 000 hengellä muun muassa hybridisodankäynnin uhan johdosta.

– Siirtyminen vapaaehtoiseen asevelvollisuuteen romuttaisi Suomen nykyisen, koko valtakunnan alueen puolustamiseen kykenevän ja reserviin pohjautuvan puolustusjärjestelmän, Reserviläisliitto.

Liiton mukaan esitetyssä vapaaehtoismallissa asepalvelukseen ei saataisi vuosittain riittävää määrää henkilöstöä ja palvelukseen astuvien taso olisi nykyistä merkittävästi heikompi.

– Juuri näiden syiden johdosta Ruotsi on muutama kuukausi sitten tehnyt päätöksen palaamisesta yleiseen asevelvollisuuteen, Reserviläisliitto huomauttaa.

Puolustusvoimien kansainvälisissä operaatioissa on toistuvasti huomattu, että Suomen yleisen asevelvollisuuteen pohjautuva puolustusjärjestelmä tuottaa erittäin korkeatasoisen reservin verrattuna moneen ammattiarmeijaan. Puolustusvoimien sodan ajan vahvuudesta yli 95 prosenttia koostuu reserviläisistä, jotka muodostavat yleensä enemmistön myös erilaisten kansainvälisten operaatioiden henkilöstöstä.

Reserviläisliitto muistuttaa, että yleinen asevelvollisuus on myös merkittävä tekijä suomalaisten korkean maanpuolustustahdon kannalta ja se muodostaa tärkeän kosketuspinnan kansalaisten ja puolustusvoimien välillä.

– Suomessa maanpuolustus koskettaakin monesta muusta maasta poiketen edelleen lähes koko kansaa ja nykymallinen asevelvollisuus nauttii kansalaisten selvän enemmistön kannatusta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)