Verkkouutiset

Reserviläisliitto vastustaa EU:n lyijykieltoa

EU:ssa on parhaillaan käsittelyssä asetus lyijyhaulien kieltämiseksi kaikilla kosteikkoalueilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kiellon piiriin kuuluisivat myös turvepohjaiset maat, mikä toisi kiellon piiriin arviolta kolme neljäosaa Suomen pinta-alasta. Myös lyijyammusten totaalikieltoa suunnitellaan. Kieltojen toteutuessa ammunnat reserviläisjärjestöissä vaikeutuisivat merkittävästi.

Reserviläisliittoa ihmetyttää erityisesti se, ettei esitysten piiristä ole rajattu pois ampumaratoja. Näiden osalta lyijyn haittavaikutuksia on Suomessa rajoitettu säädöksillä ja niihin liittyvillä teknisillä järjestelyillä.

Reserviläisliitto toteaa, että tilanteen vaatiessa ampumaratojen käyttäjät ovat varautuneet koko maaperän vaihtamiseen ja saastuneen maamassan hävittämiseen. Näillä toimilla estetään jo nyt lyijyn imeytyminen maaperään ja luonnon kiertokulkuun.´

– Vetoan europarlamentaarikkoihimme, jotta he kaikki puhaltaisivat tässä asiassa yhteen hiileen ja pyrkisivät saamaan vähintään asetuksen kosteikko -määritelmän muutetuksi niin, että se kattaa vain vesistöt. Brysselin byrokraateille olisikin hyvä kertoa, että olemme ratkaisseet lyijyongelman jo itse eikä EU:n tarvitse sitä enää puolestamme hoitaa, Reserviläisliiton puheenjohtaja Ilpo Pohjola sanoo.

Taustalla on Suomen eurooppalaisittain poikkeava puolustusratkaisu, joka perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja laajaan reserviin, jonka ampumataito on pitkälti omaehtoisen ampumaharjoittelun varassa. Harjoittelua tulee kyetä tekemään eri puolilla Suomea ja se edellyttää tiuhaa ampumarataverokostoa. Tätä asiaa ei Euroopassa laajasti ymmärretä.

– Tarvitsemme europarlamentaarikoille, -virkamiehille ja järjestöille yhteisen EU-strategian, jonka tavoitteena on maamme puolustusjärjestelmän perusteiden turvaaminen. Suomalaisten on oltava hereillä ja seurattava tarkasti EU:ssa kulloinkin vireillä olevia asioita sekä estettävä sellaiset EU-linjaukset, jotka saattavat muodostua puolustuksemme kannalta ongelmallisiksi, Pohjola esittää.

LUE MYÖS: EU valmistelee lyijyn totaalikieltoa ammuksissa

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)