Verkkouutiset

Reserviläisliitto haluaa myös naiset kutsuntoihin

Puolustusministeri ehdotti viikonloppuna kutsuntojen laajentamista koskemaan myös naisia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Lisäksi ministeri toivoi, että asevelvollisuusjärjestelmän kehittämistä pohtiva, parlamentaarinen komitea selvittäisi myös naisille suunnatun kansalaispalveluksen käynnistämistä.

Reserviläisliitto tukee ministeri Antti Kaikkosen (kesk.) esityksiä mutta tähdentää samalla, että miesten yleinen asevelvollisuus on säilytettävä jatkossakin puolustuksemme perustana.

– Nyt vain miespuolista väestönosaa koskettavat kutsunnat tulisi kuitenkin laajentaa myös naisia koskeviksi joko kutsumalla naiset varsinaisiin kutsuntoihin tai järjestämällä heille erillinen tilaisuus, sanoo Reserviläisliiton puheenjohtaja Ilpo Pohjola.

Hänen mukaansa tavoitteena tulee olla naisten maanpuolustustietämyksen ja -tahdon lisääminen sekä naisten hakeutuminen nykyistä laajemmassa määrin asepalvelukseen.

– Kutsuntojen kautta naiset saisivat paremmin tietoa siitä, minkälaisia mahdollisuuksia heillä olisi suorittaa asepalvelus ja, miten maamme puolustusjärjestelmä toimii, Pohjola painottaa.

Ministerin tavoin Reserviläisliitto selvittäisi yleisen kansalaispalveluksen mahdollisuuden, jonka tavoitteena tulisi olla kriisiajan toimintavalmiuksien lisääminen. Uuden järjestelmän tulisi korvata nykyinen siviilipalvelus.

– Lisäksi olisi selvitettävä mahdollisuudet asepalveluksen rinnalla toteutettavaan kansalaispalvelukseen, jonka suorittaisivat naiset sekä ne miehet, jotka eivät suorita asepalvelusta. Järjestelmän tulisi korvata nykyinen siviilipalvelus ja sillä tulee pyrkiä rakentamaan lisää suorituskykyä normaaliajan häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin, sanoo Pohjola.

Reserviläisliitossa oli vuodenvaihteessa 2[nbsp]360 naisjäsentä, joka muodosti liiton jäsenistöstä kuusi prosenttia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)