X
SULJE MAINOS
Olli Löytty vuonna 2014. LEHTIKUVA/MARKKU ULANDER

Rempseät hyvästit suomalaiselle kirjallisuudelle

Julkisuuden saannin kannalta parasta on, kun herättää harmia, suuttumusta ja sen kautta yleistä huomiota.

Tärkeintä on kuitenkin löytää hänet, joka julkisesti närkästyy tai jopa suuttuu. Olli Löytty on kotimaisen kirjallisuuden dosentti, joka syyttää suomalaista kirjallista ilmapiiriä omien suosimisesta ja vieraskielisten kansalaistemme vieroksumisesta.

Löytyn mielipidekirja Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle on pienten piirien esseekokoelma, yksisilmäinen pamfletti, joka ilmiselvästi pyrki haastamaan riitaa. Vailla huomiota se olisi jäänyt, jollei onni olisi potkaissut. Helsingin Sanomat valitsi kirjan arvostelijaksi professori Jyrki Nummen, joka pisti Löytyn esittämät väittämät irti, poikki ja pinoon.

HS:n yleisen aatepoliittisen linjan kannalta Nummen valinta kriitikoksi oli nyrjähdys, jutun lukuarvon kannalta mainio sattuma. Löytty itse kokenee saaneensa epäoikeudenmukaisen tuomion, koska hän oli lähtenyt ristiretkelleen puolustamaan Suomessa luotavaa vieraskielistä kirjallisuutta ja vastustamaan oman kansakuntamme kirjallisuutta suojelevaa nationalismia.

Toki nationalismissa on hyvätkin, päällisin puolin kauniit kasvot. Ilmentäähän se rakkautta isänmaahan, halua vaalia omaa kulttuuria, mutta samalla noihin tunteisiin liittyy jonkinasteista pelkoa, vaaran aistimista. Usein nationalismi herättää myös vihaa ja sotia, joskin tässä tapauksessa pelkästään myrskyn vesilasissa.

Kiellä, kiellä vieras kieli, suojaa sulo suomenkieli

Löytty todistaa nurkkakuntalaisuutemme ilmenemismuotoja. Jo hänen oppiaineensa, kotimainen kirjallisuus kertoo rajauksesta, kun sen rinnalla on pohjoismainen kirjallisuus. Jotta valikoima oli kirjavampi, puhumme vieras-, ruotsin- ja käännöskirjallisuudesta jne.

Erityisesti Finlandia-palkinto huomio- ja myyntiarvonsa vuoksi herättää riitoja. Kriteerit muun kielisyyden suhteen ovat monisäikeiset ja tulkinnanvaraiset. Lisäksi hyviä ehdokkaita on joutunut harkinnan ulkopuolelle, kun on ryhdytty tutkimaan ilmestymispäivää tai –paikkaa.

Oman lukunsa kotimaisen kirjallisuuden luokitteluun on kehittänyt myös Suomen Kirjailijaliitto, joka on pitänyt rimaa korkealla ja ovea väliin vain rakosellaan. Sinne ei päässyt jäseneksi Playboyn kansikuvatyttö, vaikka tämä osasi kirjoittaa ihan oikeita kirjoja. Lisäksi hän oli kunnostautunut taidemaalarina. Suutari pysyköön lestissään.

Kirjailijaliitto hyväksyy suomeksi kirjoittavat ja ruotsinkieliset, maamme vieraskieliset kansalaiset ei. Kirjailijaliitto harrastaakin meille suomalaisille hyvin luonteenomaista protektionismia, vrt. autot ja alkoholi. Ei-halutuilta suljetut kuppikunnat suojelevat itseään uusilta, oudoilta vaikutteilta.

Hassan Blasim esillä syyttäjän todistajana?

Olli Löytty markkinoi suomalaista kirjallista protektionismia tamperelaistuneen, arabiaksi kirjoittavan Hassan Blasimin kustannuksella. Tällä on ollut luonnollisia vaikeuksia integroitua maahamme vieraskielisenä maahanmuuttajana, mutta joka on silti saanut jalansijaa kirjoineen ja päässyt ääneen monessa yhteydessä. Löytty tarjoilee häntä uhrina, jota emme ymmärrä, eikä oikeastaan Löyttykään.

Blasimista muotoutuu hahmo, jota kirjoittaja paapoo, ja johon hän suhtautuu pelokkaan arkailevasti. Kun Löytty esiintyy kirjallisessa puhetilaisuudessa, paikalle hänen hämmästyksekseen ponnahtaakin ilmielävä Blasim. Luennoitsijassa puhkeaa pelko ja epävarmuus: tuon henkilön merkityksestä hänen piti puhuman, mutta kun juuri tuo astuu paikalle…

Pelkäsikö Löytty, miten Blasim suhtautuisi kuulemaansa, saisiko Löytty kuulla kunniansa: hän olisi ehkä tulkinnut kaiken päälaelleen, tehnyt vääriä luonnehdintoja? Mieleen tulee tuosta opportunistisesta epävarmuudesta juttu, joka kertoo useammasta eri kansallisuutta käsittäneestä joukosta, joka eläintarhassa näki ensikertaa virtahevon. Muut keksivät elukalle monenmoisia hyödyllisiä käyttötarkoituksia, mutta suomalainen mutisi epävarmana: ”Mitähän se minusta ajattelee?”

Kansallinen itseinho ja cancel-kulttuuri

Pamfletti tarjoaa mainioita esimerkkejä häpeän tunteen ilmaisemisesta, joilla tuetaan kommentoijan omaa arvoa ja omahyväistä maailmojasyleilevää vastuuntuntoa. Jari Tervo saa myrkkypikarin romaanistaan Layla, Matti Kääriäinen kehitysmaa-apuamme kritisoivasta kirjastaan Kehitysavun kirous, syytettyjen penkillä tapaavat myös Lasse Lehtinen, Matti Pulkkinen ja monet muut.

Finlandia-palkinnon voittaja 2016 Laura Lindstedtin Oneiron koki paljastuksen, jonka nyt Löytty ottaa esimerkiksi ”kulttuurisesta omimisesta”. Syyttäjälausunnon oli esittänyt viisi vuotta sitten toimittaja-aktivisti Koko Hubara. Ja vihjeenä siitä, mitä ehkä saattaa olla edessä. Afrikan tähti -lautapeli on kuulemma useaan otteeseen todettu pohjavireeltään siirtomaahenkiseksi! Auttaisiko maanosan vaihtaminen vai päättäväinen ei rotusorrolle: täyskielto! Henkilökohtainen kokemus: kesämökillä käteen osui Musta Pekka –pelikortit.

Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle on kotimaista kirjallisuutta, ihan suomeksi kirjoitettua tekstiä. Silti mieli tekee kysyä, mitä merkitsevät ja miten läheltä tai kaukaa haettuja ovat ilmaisut: ”rodullistetut ihmiset”, ”toismaailmallinen”, ”eklektinen kertomus”, ”vierauden kokeminen”, ”valkoisten rodullisuus”, ”heteronormatiivisuus”. Suomeahan ne ovat, mutta horjuttavat uskoa tieteentekijöiden vilpittömään haluun olla selkeäkielinen, vai tälläkö tavoin tieteilijät ilmaisevat olevansa meidän ylä- ja ulkopuolellamme?

Olli Löytty: Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle. Teos 2021.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt