Verkkouutiset

”Reilusti lisää lääkäreitä olisi tärkein sote-uudistus”

Lääkäreiden määrän lisäämisen arvioidaan sujuvoittavan hoitoon pääsyä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskuskauppakamarin johtava ekonomisti Mauri Kotamäen mukaan lääkäreitä on koulutettava lisää, jotta pääsy terveyskeskuksiin helpottuisi.

– Lääkäriliiton mukaan lääkäreitä pitäisi kouluttaa nykyistä vähemmän. Minusta selvästi nykyistä enemmän. Miettikää itse, kumpi ratkaisu soveltuu paremmin piteneviin jonotusaikoihin ja täyttämättömiin lääkärin virkoihin, Kotamäki twiittaa.

Mauri Kotamäki on jakanut Helsingin Sanomien uutisen, jonka mukaan terveyskeskusten jonotusajat ovat pidentyneet. Yksi syy on pula lääkäreistä.

Lääkäriliitto suhtautuu kielteisesti koulutuspaikkojen lisäämiseen. Liiton eduskuntavaalitavoitteissa esitetään, että lääketieteen opiskelijoiden sisäänottomääriä on laskettava suomalaisissa tiedekunnissa välittömästi nykyisestä 750 opiskelijasta enintään 600 opiskelijaan.

Lääkäriliiton mukaan työmarkkinoille on siirtymässä jo riittävästi uusia lääkäreitä. Terveyskeskuksiin lääkäreitä saadaan liiton mukaan, jos työstä tehdään nykyistä houkuttelevampaa.

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi komppaa Mauri Kotamäkeä Twitterissä.

– Kyllä, tarvitsemme ehdottomasti reilusti enemmän uusia lääkäreitä! Tämä olisi yksi tärkein ”sote-uudistus”, jota tarvitsemme! On ymmärrettävää, että Lääkäriliitto ajaa niukkuutta koulutukseen – tuo niukkuus on ajanut lääkäreiden palkat hulppeiksi, veronaksajien kustannuksella, Romakkaniemi twiittaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)