Verkkouutiset

Seksuaalisesta ahdistelusta kertonut nainen poltettiin elävältä

Rehtori käski polttaa bangladeshilaisen opiskelijanaisen tämän syytettyä häntä seksuaalisesta ahdistelusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Bangladeshilainen 19-vuotias opiskelijanainen poltettiin viime viikolla rehtorin käskystä kuoliaaksi sen jälkeen, kun hän oli kertonut samaisen rehtorin ahdistelleen häntä seksuaalisesti. Poliisi kertoi asiasta perjantaina, uutisoi Al-Jazeera.

Nusrat Jahan Rafi -nimisen naisen kohtalo synnytti protesteja ympäri Etelä-Aasiaa. Pääministeri Sheikh Hasina on luvannut asettaa kaikki asianomaiset syytteeseen.

Nainen oli tehnyt maaliskuun lopussa poliisille syytteen kokemastaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mutta poliisi oli hylännyt syytteen sillä perusteella, ”ettei se ollut iso juttu”.

Rafi houkuteltiin käymänsä uskonnollisen koulun katolle, jossa häntä käskettiin ensin perumaan seksuaalista häirintää koskevan syytteensä. Kun Rafi kieltäytyi, hänet kasteltiin kerosiinilla ja sytytettiin tuleen.

Naisen kuolemaan liittyviä tutkimuksia johtava poliisin ylitarkastaja Mohammad Iqbal kertoo, että ainakin viisi pidätetyistä, mukaan lukien kolme Rafin luokkatoveria, sitoivat hänen kätensä ja jalkansa huiveilla ennen kuin sytyttivät hänet tuleen.

Nainen menehtyi sairaalassa vammoihinsa, jotka peittivät 80 prosenttia hänen kehostaan.

Poliisi kertoi perjantaina, että yksi seitsemästätoista naisen kuolemaan liittyvästä pidätetystä oli syyttänyt koulun rehtoria siitä, että tämä oli käskenyt heitä polttamaan tytön.

Rehtori käski heitä ”painostamaan Rafia syytteen perumiseen tai tappamaan hänet, jos hän kieltäytyisi”.

Hyökkääjien alkuperäinen suunnitelma oli esittää, että Rafi olisi tehnyt itsemurhan. Suunnitelma kuitenkin epäonnistui, koska tuli poltti irti häntä kiinni pitäneet huivit ja nainen pääsi katolta takaisin koulun tiloihin.

Nainen nauhoitti ambulanssissa videon pelätessään ettei selviytyisi:

”Opettaja kosketteli minua. Tulen taistelemaan tätä rikosta vastaan viimeiseen hengenvetooni asti.”, nainen kertoi videossaan ja mainitsi joitakin hyökkääjistään.

Rafi haudattiin sukuhautaansa näyttävin menoin kotikylässään Fenin alueella. Asiasta tviittasi muun muassa aktivisti Ali Ahmad Mabrur:

 

 

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)