Verkkouutiset

Dan Ariely. / 92nd Street Y

Rehellisyystutkija käytti tekaistua aineistoa

Dan Arielyn väitetään käyttäneen vilppiä tunnetuimmassa tutkimuksessaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tunnettu psykologi ja rehellisyystutkija Dan Ariely joutuu vetämään pois tutkimuksensa aineistossa havaittujen epäselvyyksien vuoksi.

Vuonna 2012 julkaistussa tutkimuksessa esitettiin yksinkertainen tapa huijaamisen vähentämiseksi. Sen mukaan ihmiset eivät valehdelleet yhtä usein, jos he allekirjoittivat rehellisyyslupauksen lomakkeen alussa. Vaikutus oli pienempi, jos vastaava lupaus tehtiin vasta loppuvaiheessa.

Buzzfeedin mukaan helpoksi koettu menetelmä otettiin käyttöön ainakin yhdessä vakuutusyhtiössä. Sitä myös kokeiltiin monissa julkisissa virastoissa eri puolilla maailmaa ja opetettiin yritysjohtajien koulutuksissa.

Yli 400 viittausta muissa tiedejulkaisuissa kerännyt tutkimus teki Dan Arielystä tunnetun vaikuttajan, joka antoi päätöksentekoa ja käyttäytymistä koskevia arvioita TED-puhujana ja Wall Street Journal -lehden kolumnistina.

Kolmen tutkijan julkaiseman selvityksen mukaan tutkimuksen koeasetelma oli lähes varmasti tekaistu. He ovat vaatineet Proceedings of the National Academy of Sciences -julkaisua vetämään artikkelin pois.

Dan Ariely on syyttänyt tapauksesta aineiston kerännyttä vakuutusyhtiötä.

– Jos olisin tiennyt, että aineisto oli kerätty vilpillisesti, en olisi koskaan julkaissut sitä, Ariely sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)