Verkkouutiset

Ravintotuntija HS:lle: Näiden suositusten taustalla on pelkkä oma kokemus

Ravitsemusterapeutin mielestä ruokavaliolla on yhteistä uskonnon kanssa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Netti pursuaa erilaisia ravitsemussivustoja ja liikkeellä on paljon hölynpölyä, kertoo Helsingin Sanomat. Pötyväitteiden mukaan esimerkiksi voi on terveysruokaa ja rypsiöljy on vaarallista. Myös saatetaan esimerkiksi demonisoida maitotuotteita tai suositella detox-kuureja.

Ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen on julkaissut kirjan nimeltä Pötyä pöydässä – Älä usko kaikkea, mitä ravinnosta sanotaan. Siinä hän käsittelee tutkimuslähteisiin nojautuen 30 terveysväitettä, jotka eivät pidä paikkaansa.

Suomessakin on HS:n mukaan Amerikan malliin karismaattisia ravitsemusguruja, jotka ovat saarnanneet vuosien varrella muun muassa superfoodien ja viljattomuuden parantavasta voimasta. Tyypillistä on, että he morkkaavat virallisia ravitsemussuosituksia.

Netissä ravitsemusohjeita jakava guru saattaa olla koulutukseltaan vaikkapa personal trainer. Välttämättä hänellä ei ole mitään ravitsemusalan koulutusta. Pohjana voi olla jopa vain oma kokemus.

Laatikaisen mielestä ruokavaliolla on yhteistä uskonnon kanssa. Ruualta odotetaan ihmeitä: sellaista, että yksittäisen ruoka-aineen nauttiminen takaa ikuisen terveyden.

Uskon asia on sekin, että joidenkin mielestä ravitsemusterapeutit, lääkärit ja tutkijat manipuloivat ihmisiä ja saavat palkkansa lääketeollisuudelta.

Laatikaisen mukaan heidän kanssaan peli on menetetty. Jos uskoo tällaiseen salaliittoon, mikään järkevä perustelu ei mene läpi.

Laatikainen on itse puolustanut vähähiilihydraattista ruokavaliota, kunhan siinä ei käytetä liikaa tyydyttynyttä rasvaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)