Verkkouutiset

Ravintoloitsija IL:lle: Ideologia on voittanut järjenkäytön

Ravintolanpitäjän mukaan pandemia-aika on tuonut ilmi päättäjien heikon arvostuksen alaa kohtaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Joensuulainen ravintoloitsija Mika Hirvonen arvostelee Iltalehdelle hallituksen päätöksentekoa ravintoloita koskevissa rajoitustoimissa.

– Katastrofaalisen heikkoa, hän sanoo IL:lle.

Ravintolat saavat avata tänään ovensa kuuden viikon sulun jälkeen. Ravintoloita koskevista rajoituksista ei kokonaan kuitenkaan poistuta, sillä epidemian kiihtymis- ja leviämisalueilla on voimassa rajoitukset aukioloaikojen ja asiakasmäärien suhteen.

Hirvosen mukaan pandemia-aika on tuonut ilmi päättäjien heikon arvostuksen ravintola-alaa kohtaan.

– Se on sääli ja harmi, että ideologia tai ajatus voittaa järjenkäytön. Aika huolestuttavaa. Yli vuoden on jatkunut tällainen säätäminen, Hirvonen sanoo IL:lle.

Haastattelussa Hirvonen muistuttaa myös, että ravintola-ala on merkittävä työllistäjä Suomessa.

Hän sanoo ymmärtävänsä, että päätöksiä täytyy tehdä turvallisuus edellä. Rajoitusten osalta päätökset ovat Hirvosen mukaan kuitenkin tuntuneet poukkoilevilta.

Hirvosen mukaan päätösten ajoitus ja nopeat liikkeet aiheuttavat yrittäjille ja työntekijöille myös paljon ylimääräistä päänvaivaa.

– Se on ihan kohtuutonta, Hirvonen sanoo IL:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)