Verkkouutiset

Ravintoloille ehdotettuja rajoituksia pidetään askeleena oikeaan suuntaan

Alan työntekijöiden asema on erittäin huolestuttava, muistuttaa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n mielestä sosiaali- ja terveysvaliokunnan ehdottamat ravintoloita koskevat säännökset ovat askel oikeaan suuntaan.

– Kiitämme perustuslakivaliokuntaa sekä sosiaali- ja terveysvaliokuntaa siitä, että yrittäjien ja työntekijöiden perustuslakiin perustuvat oikeudet otetaan ravintolarajoituksia koskevassa sääntelyssä paremmin huomioon. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan esittämät säännökset jättävät kuitenkin valtioneuvostolle laajan harkintavallan. Toivon, että valtioneuvosto päättäessään ravintoloita koskevista rajoituksista ottaa huomioon perustuslakivaliokunnan painavat kannanotot, joiden mukaan rajoitusten tulee olla välttämättömiä ja oikeasuhtaisia. Jos jossakin maakunnassa koronatilanne on hyvin hallinnassa, siellä ei voi olla lainkaan rajoituksia, MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi toteaa tiedotteessa.

Illallista tarjoavien ravintoloiden kannalta olisi hänen mukaansa tärkeää, että valtioneuvosto voisi määrätä anniskelun päättymään aikaisintaan kello 23 ja määrätä ravintolat suljettaviksi aikaisintaan kello 24.

– Myös yöravintoloita koskevissa rajoituksissa tulee ottaa huomioon, että tiukat rajoitukset siirtävät yöllä juhlimisen yksityistilaisuuksiin, Lappi muistuttaa.

MaRa pitää hyvänä, että omavalvonnalle on annettu suurta merkitystä. Ravintoloiden aukiolo- ja anniskeluaikaa voidaan lyhentää, jos se on välttämätöntä yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi eivätkä laissa luetellut omavalvontatoimenpiteet ole tähän riittäviä. MaRa on laatinut kattavan omavalvontasuunnitelman ja jäsenravintolat ovat noudattaneet sitä hyvin.

– On tärkeää, että liikenneasemien ravintoloiden aukioloa ei rajoiteta. Yhtä tärkeää olisi ollut vapauttaa lentoasemilla toimivat ravintolat ja hotellien aamiaisravintolat rajoituksista, Lappi toteaa.

Hän painottaa, että matkailu- ja ravintola-alan työntekijöiden asema on erittäin huolestuttava. Monella työntekijällä jo keväällä alkanut lomautus jatkuu eikä loppua ole näkyvissä.

– Pitkittyneillä lomautuksilla ja lisääntyvillä irtisanomisilla on erittäin surulliset seuraukset jäsenyritystemme työntekijöille. Yrittäjien yhteydenotoissa kuvastuu suuri huoli henkilökunnan aloudellisesta ja henkisestä selviytymisestä. Julkisen vallan asettamilla rajoitustoimilla on monet kasvot. Rajoitusten taloudelliset ja henkiset vahingot kasvavat sitä suuremmiksi, mitä kauemmin koronakriisi jatkuu. Niiden hoito jatkuu pitkään koronakriisin päättymisen jälkeenkin. Valtioneuvoston tulee ottaa tämä huomioon rajoitustoimista päättäessään, Lappi toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)