X
SULJE MAINOS
Asiakkaita ravintola Fat Lizardissa Kaivopihan ravintolakäytävällä Helsingissä. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA

Ravintoloiden rajoitukset muuttuvat

Asetus tulee voimaan torstaina 16. syyskuuta.

Valtioneuvosto on antanut asetuksen, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi.

Kiihtymis- ja leviämisvaiheen rajoituksia muutetaan nykyisestä siten, että ravitsemisliikkeiden aukiolo- ja anniskeluaikaa pidennetään tunnilla. Perustasolla ei enää vaadita jokaiselle asiakkaalle omaa istumapaikkaa sisätiloissa. Lisäksi Pohjois-Karjalassa otetaan käyttöön perustason rajoitukset.

Varsinais-Suomessa, Pirkanmaalla, Kymenlaaksossa, Uudellamaalla, Etelä-Karjalassa, Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla ravitsemisliikkeiden anniskelu on sallittu kello 07-23 ja ne saavat olla avoinna kello 05-24.

Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa ja ulkotiloissa käytössä on vain puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa on vastaavasti sisä- ja ulkotiloissa käytössä vain 75 prosenttia asiakaspaikoista.

Kaikilla asiakkailla pitää sekä sisä- että ulkotiloissa olla oma istumapaikkansa pöydän tai sitä vastaavan tason ääressä. Tanssiminen ja karaokelavalla esiintyminen eivät ole sallittuja.

Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä, Pohjois-Savossa, Keski-Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa, Etelä-Savossa ja Satakunnassa anniskelu on sallittu kello 07-01 ja ravitsemisliikkeet saavat olla avoinna kello 05-02.

Ravintolassa, jossa alkoholin anniskelu on päätoimiala, sisätiloissa käytössä on puolet asiakaspaikoista. Muissa ravintoloissa sisätiloissa on käytössä 75 prosenttia asiakaspaikoista.

Jokaisella asiakkaalla pitää sisätiloissa olla oma istumapaikka pöydän tai muun tason ääressä. Asiakaspaikkojen määrää ei ole rajoitettu ulkoterasseilla.

Ahvenanmaalla, Keski-Suomessa, Lapissa ja Pohjois-Karjalassa ei ole erillisiä rajoituksia asiakasmäärään tai anniskelu- ja aukioloaikoihin.

Uusi asetus on voimassa 31. lokakuuta asti.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt