Verkkouutiset

Rautatiet avataan kilpailulle 2020-luvulla

Uudistuksen tavoitteena on parantaa henkilöliikenteen palveluita ja tukea päästövähennystavoitteita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Liikenne- ja viestintäministeriö ja VR-yhtymä ovat pääseet yhteisymmärrykseen henkilöliikenteen kilpailun avaamisesta. Muutokseen valmistaudutaan yhtiöjärjestelyiden kautta.

VR:n yksinoikeus Suomen rataverkolla liikennöintiin päättyy ensi vuosikymmenellä, jolloin sen rinnalle voi tulla myös muita toimijoita.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) kertoo olevansa tyytyväinen ratkaisuun.

– On hienoa, että valmistelu etenee ja pääsemme vahvistamaan kilpailun etenemisen aikataulun kaikille Suomen rautatieliikenteestä kiinnostuneille toimijoille, Berner toteaa tiedotteessa.

Hänen mukaansa työtä riittää vielä kilpailutusasiakirjojen valmistelussa ja monitoimijaympäristöön liittyvissä turvallisuuskysymyksissä.

Hallitus päätti rautateiden henkilöliikenteen kilpailun avaamisesta viime vuoden huhtikuussa. Uudistuksen tavoitteena on parantaa junamatkustajien palveluita ja tukea Suomen päästövähennystavoitteita.

Tavoitteena vuosi 2022

Kilpailu avataan ensimmäisessä vaiheessa Etelä-Suomen taajamaliikenteessä. Tavoitteena on aloittaa kilpailutettu liikenne kesäkuussa 2022.

VR:n on määrä perustaa ministeriön kanssa kalusto- ja kiinteistöyhtiö tämän vuoden loppuun mennessä. Siihen siirretään kaikki taajamaliikenteen Sm2- ja Sm4-junat, kaluston varaosat ja erityistyökalut. Yhtiö myös aloittaa uuden liikennekaluston hankinnan valmistelut.

Kiinteistöyhtiöön tullaan siirtämään kaikki Etelä-Suomen taajamaliikenteen kannalta välttämättömät kiinteistöt, kuten Helsingissä sijaitsevan varikon rakennukset ja niiden kiinteät laitteet.

VR aikoo myös yhtiöittää kaluston kunnossapitotoiminnan itsenäiseksi yhtiöksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)