Verkkouutiset

Rauman telakalla jo 340 koronatartuntaa

Testatuilta löytyi keskiviikkona 16 uutta tartuntaa ja lisää on odotettavissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaikkiaan Rauman telakkaan liittyviä koronatartuntoja on nyt ilmennyt 340 noin tuhannen työntekijän joukosta.

Viranomaisten määräämät koronatestaukset telakan alueella työskennelleiden osalta jatkuvat yhteistyössä telakan kanssa tänään torstaina.

Kaikki altistuneet ja karanteenissa olleet henkilöt testataan ennen karanteenin päättymistä, jotta voidaan varmistaa, että työpaikalle palataan vain terveenä.

– Telakan tartuntatautitilanteen perusteella on ollut odotettavissa lisää tartuntoja. Teemme päivittäin yhteistyötä telakan johdon ja Satakunnan sairaanhoitopiirin kanssa. Seuraava yhteistyöpalaveri, johon osallistuu lisäksi Lounais-Suomen aluehallintoviraston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen edustajat, pidetään perjantaina iltapäivällä, toteaa toimialajohtaja Satu Helin.

– Tarkennetun turvallisuussuunnitelmamme mukaisesti verkostoyrityksemme ovat nyt jakaneet työntekijänsä tiimeihin, mikä helpottaa altistuneiden kartoittamista ja karanteeniin asettamista merkittävästi, kertoo Rauma Marine Constructionsin toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)