Verkkouutiset

Raskaan liikenteen määrä kasvoi erityisesti Uudellamaalla. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Raskaan liikenteen taukopaikat ääriään myöten täynnä

Kuljettajat joutuvat pysäköimään virallisten ruutujen ulkopuolelle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Raskaan liikenteen levähdyspaikkojen käyttäjämäärät kasvoivat koronasta huolimatta, kertoo Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY).

Raskaan liikenteen taukopaikkojen käyttäjämäärät ovat lisääntyneet kahden vuoden takaisesta päivällä 14 prosenttia ja yöllä seitsemän prosenttia.

ELY-keskuksen mukaan suosituimmilla alueilla paikkojen käyttöasteet olivat yöaikaan yli sadan prosentin jo edellisellä laskentakierroksella. Yöaikaan täydet alueet täyttyvät entisestään, kun joudutaan pysäköimään virallisten pysäköintiruutujen lisäksi myös niiden ulkopuolelle.

Raskaan liikenteen määrät kasvoivat erityisesti Helsingin seudun keskeisillä pääväylillä, mikä johtuu siitä, että väestön kasvu ja logistiikka keskittyvät Uudellemaalle.

ELY-keskuksen mukaan tavaraliikenteen isot määrät eivät kuitenkaan ole näkyneet raskaan liikenteen taukopaikkojen sijoittumisessa ja määrissä.

– Huono tilanne on siis heikentynyt entisestään. Tämä ei ole alan toimijoille yllättävä kehityskulku, vaan valitettavan tuttu asia, toteaa Uudenmaan ELY-keskuksen liikennevastuualueen kehittämispäällikkö Janne Kojo tiedotteessa.

ELY-keskuksen mukaan korona-aika on kärjistänyt ongelmaa. Tavarankuljetuksen tarve ei ole vähentynyt, mutta moni tienvarressa palveluja tarjoava on joko sulkenut ovensa tai joutunut kaventamaan aukioloaikoja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)