Verkkouutiset

Ranskassa pelätään laajoja väkivaltaisuuksia

Hallitus perääntyi protestiaallolle sysäyksenä toimineen polttoaineveron korotuksista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Veronkorotuksien perumisesta huolimatta protestiliikehdintä on jatkunut eri puolilla maata. Nyt Ranskan hallitus pelkää väkivallan laajenevan ensi lauantaina, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC. Hallitus on pohtinut mahdollisuutta tuoda armeija pääkaupunkiin kansallisesti tärkeiden kohteiden suojelemiseksi.

Viime lauantain 1. joulukuuta mellakat olivat pahimpia vuosikymmeniin ja niiden vahingot yltävät jo miljooniin euroihin, kun mellakoitsijat polttivat autoja ja hajottivat liiketiloja. Satoja loukkantui ja pidätettiin. Hallitus pitää ongelmallisena lainkuuliaisista kansalaisista koostuvien mielenosoittajien joukkoon soluttautuvista riidankylväjistä, jotka eivät ole suostuvaisia mihinkään ratkaisuun.

Polttoaineveron korotusta vastustaneiden keltaliivien liikkeen menestys on innostanut myös muita  ryhmiä. Ranskan poliisiliitto Vigi ja kuljetusalan liitot CGT ja FOO ovat liittyneet lakkoprotesteihin. Samoin keltaliivien vaatimukset ovat lisääntyneet, vaikka liikkeellä ei ole selvää johtoa. Nyt he vaativat esimerkiksi varakkaiden solidaarisuusveron palauttamista, suurempaa minipalkkaa, sosiaalietuuksia, minimieläkettä ja korkeampaa verotusta kansainvälisille suuryrityksille.

Opiskelijat mielenosoittavat Ranskan ylioppilaskirjoituskokeen, baccalaureat’n, uudistamista vastaan. Ranskan lukiolaisten liitto Union Nationale Lycéenne on kuuluttanut perjantaille ”yleisen liikekannallepanon”. Bordeaux’ssa ja Toulousessa nuoriso kaatoi autoja ja sytytti roska-astioita tuleen. Sorbonnen yliopiston kaksi kampusta, 2 ja Nouvelle, on suljettu. Yliopisto-opiskelijat vastustavat hallituksen kaavailemia ylimääräisiä lukukausimaksuja EU/ETA-maiden ulkopuolisille opiskelijoille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)