Ranskan tuki pelasti Suomen talvisodassa

Josif Stalin ehdotti Ranskan suunnitelmien vuoksi rauhaa Suomen armeijan ollessa jo romahtamassa.

Ranskalla oli talvisodan aikana aikomus ja suunnitelmiakin pelastaa Suomi Neuvostoliiton miehitykseltä.

Historiantutkija Henrik Talan mukaan tämä sai Neuvostoliiton tarjoamaan Suomelle rauhaa, joka tehtiinkin 13.3.1940.

Elokuussa ilmestyvä filosofian tohtori Henrik Talan kirja Talvisodan ranskalaiset ratkaisijat alkaa seuraavasti:

”Pieneen Belleyn alppikylään kootun prikaatin tarkoitus ja määränpää ei ollut mikään salaisuus. Upseerit ja sotilaat tiesivät hyvin, mitä varten osaston harjoitukset olivat ja mihin niillä varauduttiin. (––) Eversti Antoine Béthouart oli pitänyt joukoilleen puheen, jossa hän oli valanut intoa Suomea, länsimaista sivistystä ja Ranskan etua puolustamaan lähdössä olleille joukoille. ”Kun olette vanhoja ja kerrotte lastenlapsillenne tarinoita tästä ajasta, voitte sanoa ylpeinä, että ’minä olin mukana’”, eversti oli julistanut joukoilleen. (––)Kesken kaiken lastaamisen Béthouart sai alppiarmeijan komentajalta viestin: Suomi oli tehnyt rauhan Neuvostoliiton kanssa. Operaatio oli peruutettu. (––) Osaston miehistö ja upseerit olivat pettyneitä siihen, että odotettu operaatio ei toteutunut. (––) Mutta he olivat pettyneitä myös siihen, että Suomi oli lopulta tullut kukistetuksi, joutunut antamaan periksi ja joutunut hyväksymään rauhan, joka mitä ilmeisimmin jätti sen Neuvostoliiton armoille.”

Uutta tietoa arkistoista

Kirja Talvisodan ranskalaiset ratkaisijat pohjautuu Talan väitöskirjaan, mutta on laajalle lukijakunnalle muokattu versio siitä.

Väitös herätti kiivasta kansalaiskeskustelua kaksi vuotta sitten. Ammattilaiset, historiantutkijat sitä eivät vastustaneet. Mutta talvisodassa yksin taistelleen Suomen myyttiä toistelevat maallikot eivät kaikki halunneet hyväksyä väitöksen maalaamaa kuvaa.

Talan mukaan maailmalla ymmärretään ja Suomessakin historiantutkijat ymmärtävät, että talvisodan päättymiseen eivät vaikuttaneet yksinomaan suomalaiset korpisoturit itärajan metsissä, vaan avaimet olivat kansainvälisessä pelissä kolmiossa Pariisi (ja Lontoo)-Helsinki-Moskova.

Tuon vuorovaikutuksen kuvaaminen onkin kirjan merkittävintä uutta antia. Taustalla on Ranskan arkistojen avautuminen vähitellen 70-, 80- ja 90-luvuilla. Talvisodan kansainvälisen asetelman keskeisimmät suomalaistutkimukset olivat ilmestyneet jo 50-luvulla (Max Jakobson) sekä 70-luvulla (Jukka Nevakivi ja Martti Häikiö).

Pähkinänkuoressa Talan tohtorinväitöksen keskeinen sisältö on: Ranskalla oli talvisodan aikana aikomus pelastaa Suomi Neuvostoliiton miehitykseltä. Ranska lähetti aseita, taistelukoneita ja sotamateriaaleja, ja oli vähällä ehtiä toimittaa Suomeen armeijansa joukko-osastojakin Suomen pelastaminen oli ranskalaisille niin tärkeää, että siitä kehittyi Ranskan poliittisen keskustelun keskeisin kysymys.

Sisäpolitiikkaan sen liitti pääministeri Édouard Daladier, joka oli tullut siihen tulokseen, että hallituksen kannatuksen säilyttäminen edellytti parlamentin antikommunististen voimien tukea. Suuren huomion saanut Suomen sota Neuvostoliittoa vastaan oli siihen otollinen tilaisuus, ja siksi pääministeri lupasi parlamentille Ranskan auttavan Suomea kaikin keinoin.

Tosiasiassa Ranska tuli auttaneeksi Suomea ratkaisevasti: sen avoimet avuntarjoukset ja -lupaukset saivat Stalinin tarjoamaan rauhaa Suomelle juuri silloin, kun Suomen armeija jo oli luhistumisen partaalla ja Stalinin tavoitteet maan miehittämisestä toteutumisillaan.

Marsalkan salainen kirje

Suomi-neidon sinisten silmien vuoksi Ranska suinkaan ei apuaan lupaillut.

Talan mukaan Daladier´n toiminta oli pragmaattista. Pääministeri tarvitsi tukea, ja tässä tapauksessa hänen kanssaan samaan rintamaan ryhmittyivät sekä ne, jotka halusivat Ranskalta tehokkaampaa toimintaa Saksaa vastaan että ne, jotka vastustivat Ranskan äärivasemmistoa ja Neuvostoliittoa.

Missään tapauksessa Tala ei vähättele Suomen armeijan sinnikkään taistelun merkitystä.

– Nimenomaan tuon esille taistelusuorituksen suuren arvon. Se antoi aikaa kansainväliselle politiikalle, hän sanoo.

Vielä yksi herkullinen haarukkapala kirjasta:

Ulkoministeri Väinö Tanner oli 8.3. jyrkästi torjunut ylipäällikkö C. G. E. Mannerheimin ehdotuksen pyytää tukea länsimailta. Tästä huolimatta Daladier´n arkistossa on marsalkan allekirjoittama kirje, jonka eversti Aladar Paasonen oli saanut tehtäväkseen toimittaa perille. Se sisältää toivomuksen länsiavusta.

Juuri Suomen avunpyyntöä länsimaat katsoivat tarvitsevansa, jotta Ruotsi ja Norja eivät voisi kieltää kauttakulkua alueensa lävitse.

Kenttäsairaala täynnä vakoilijoita

Ranskassa sai talvisodan aikana suosiota hyväntekeväisyystoiminta Suomen puolesta. Suomi sai rahalahjoituksia ja sen puolesta järjestettiin hyväntekeväisyystapahtumia. Mittavin hanke oli keräysvaroin rahoitettu kenttäsairaala, johon kuului kaksi kirurgia, sairaanhoitajia ja kymmenen ambulanssia naispuolisine kuljettajineen.

Sairaalan oli määrä saapua Suomeen maaliskuussa 1940 ja sijoittua Suomen armeijan toiveiden mukaiseen paikkaan rintaman lähettyville. Lääkäreiksi sairaalaan saatiin kaksi vapaaehtoista kirurgia Ranskan armeijasta. Ambulanssikuskit ja sairaanhoitajat värvättiin ranskalaisista naisjärjestöistä.

Kenttäsairaalan päällikkyyden itselleen ottanut tanskalaissyntyinen Tage Ellinger ei kuitenkaan ollut tehtäviensä tasalla, vaan sairaalan lähtö Suomeen sujui sekavasti. Lisäksi Ellingerillä oli epäselvyyksiä kenttäsairaalan raha-asioiden hoidossa.

Kaikesta huolimatta kenttäsairaala selviytyi Helsinkiin. Se saapui kuitenkin perille vasta sodan päättymisen aikoihin. Kenttäsairaalan henkilöstö palaili Ranskaan kesän 1940 kuluessa, mutta sairaalan kalusto kuitenkin jäi suomalaisten käyttöön.

Huonon organisoinnin lisäksi kenttäsairaalan Suomeen tuloa varjostivat siihen liittyneet vakoiluepäilyt. Ellingerin outo käytös oli herättänyt sairaalan ranskalaisen henkilöstön epäilykset. Alun perin tanskalaiseksi tohtoriksi esittäytynyt Ellinger paljastui USA:n kansalaiseksi, eikä hän ollut tohtori lainkaan.

Hämäräperäisesti hän oli myös yrittänyt saada kenttäsairaalan mukaan tiettyjä epäpäteviä henkilöitä ja vastaavasti estää useammankin pätevän henkilön matkaa. Toisaalta kävi ilmi, että osa kenttäsairaalan hoito- ja kuljetushenkilöstöstä oli värvätty Ranskan armeijan tiedustelupalvelun käyttöön.

Kenttäsairaalaan oli siis soluttautuneena useampiakin tiedustelu- tai vakoiluorganisaatioita, jotka vakoilivat paikan päällä, ristikkäin ja toisiaan vastaan. Ellinger ja hänen piirinsä pyrki jälkikäteen mustamaalaamaan sairaalan ranskalaista henkilöstöä, joka taas yritti kaikin keinoin tahrata Ellingerin mainetta. Jälkikäteen ei voida sanoa tarkkaan, kuka vakoili, ketä ja kenen laskuun. Vai vakoiliko kukaan?

Henrik Tala: Talvisodan ranskalaiset ratkaisijat. Ranskan apu Suomelle 1939–1940. Minerva Kustannus. Ilmestyy elokuussa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt