Italian vuonna 2018 muodostettu uusi hallitus on ollut toistuvasti sanaharkassa Ranskan kanssa, mutta maiden välisten jännitteiden juuret ovat syvemmällä, Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Marco Siddi uudessa FIIA Comment -julkaisussa.
Erimielisyydet kumpuavat Libyasta, jonka luhistumista Italia pitää osittain Ranskan sotilaallisen väliintulon seuraksena, sekä pakolaiskriisin hoitamisesta.
– Ranskan hallituksen päätös vetää suurlähettiläänsä Italiasta 7. helmikuuta 2019 oli Rooman ja Pariisin välisten viimeaikaisten jännitteiden huipentuma. Se oli ennennäkemätön ele maiden välisissä suhteissa vuoden 1945 jälkeen ja huolestuttava merkki kahden Euroopan unionin perustajajäsenen keskinäisestä vihamielisyydestä, Siddi kirjoittaa.
Suora syy Ranskan päätökseen olivat Italian varapääministerin ja Viiden tähden liikkeen johtajan Luigi Di Maion kiistanalaiset puheet, mutta kahdenväliset suhteet ovat olleet huonot jo pitkään. Siddi muistuttaa, että merkittävät näkemyserot tulivat ilmi Libyan kriisin aikana. Vuonna 2011 Ranska kannatti äänekkäästi sotilaallista väliintuloa Libyassa. Sen sijaan Italia, jolla oli toimiva suhde Gaddafin hallintoon, vastusti tätä.
Kun siirtolaiskriisi alkoi vuodesta 2014 alkaen pahentua, Ranskan nähtiin Italian julkisessa keskustelussa ajaneen etunenässä länsimaiden sotilaallista väliintuloa, joka johti Libyan poliittiseen romahdukseen.
Emmanuel Macronin vaalivoitto vuonna 2017 valoi Roomassa toivoa suhteiden elpymisestä, sillä Italiaa hallitsi vielä tuolloin keskustavasemmistolainen koalitio. Ensi töikseen Macron kuitenkin esti suunnitellun fuusion Italian valtio-omisteisen telakkayhtiön Fincantierin ja ranskalaisen STX-telakan välillä.
Maaliskuun 2018 parlamenttivaalien jälkeen populistinen Viiden tähden liike ja äärioikeistolainen Pohjoisen liitto muodostivat hallituksen. Pohjoisen liiton johtaja Matteo Salvini, joka on myös Ranskan äärioikeistojohtaja Marine Le Penin läheinen liittolainen, nimesi Macronin yhdeksi tärkeimmistä vastustajistaan eurooppalaisessa politiikassa ja arvosteli rajusti tämän näkemyksiä. Macron vastasi tuomitsemalla Italian nousevan populismin aallon.
Siddin mukaan Ranskan ja Italian välisten kiistojen taustasyyt edellyttävät syvempää hallitustason yhteistyötä.
– Tätä tuskin nähdään ennen toukokuun 2019 EU-vaaleja, joissa Macron, Salvini ja Di Maio kampanjoivat eri leireissä ja edustavat erilaisia visioita Euroopasta, hän toteaa.
Jotta maiden kahdenvälinen suhde voitaisiin toden teolla elvyttää, olisi kyteviä erimielisyyksiä käsiteltävä Siddin mielestä avoimesti keskustellen.
