Verkkouutiset

Rakennustyömaiden koronariskiä yritetään suitsia

Uuden ohjeen mukaan päätoteuttaja on velvollinen laatimaan yleisen riskien arvioinnin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– On tärkeää, että rakentamisen rattaat pyörivät myös poikkeusoloissa. Alkuvuodesta rakennustyömailla on ilmennyt koronavirustartuntoja. Tämä kehitys pitää nyt yhdessä taittaa ja panostaa siihen, että virus ei leviä työmailla. Juuri julkaistut ohjeet auttavat rakennusalan työnantajia tunnistamaan riskipaikkoja sekä toimimaan vastuullisesti, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen (vihr.).

Kaikkien rakennustyömaalla työskentelevien on noudatettava arviointiin perustuvia toimenpiteitä. Työmaan muut työnantajat arvioivat lisäksi oman toimintansa riskit.

Ohje keskittyy työntekijöiden altistumisen ehkäisyyn, ohjeistukseen mahdollisessa altistumisessa tai tartunnassa sekä epäiltäessä ammattitautia. Ohje on tarkoitettu kaikille rakennusalan työpaikoille, joissa työntekijät saattavat altistua koronavirukselle.

Ohjeen ovat laatineet Työterveyslaitoksen asiantuntijat yhdessä rakennusalan järjestöjen ja liittojen Rakennusteollisuuden, Rakennusliiton, Ammattiliitto Pron ja Raklin sekä Aluehallintoviraston ja ympäristöministeriön kanssa.

Riskien arviointi koskee kaikkia tilanteita

Rakennusalan työnantajan on arvioitava henkilöstön riski saada koronavirustartunta työssä ja muissa tilanteissa työpaikalla, kuten tauoilla

Toimintaohjeita laadittaessa pitää ottaa huomioon kaikki työmaa-alueella työskentelevät henkilöt ja erilaiset työtilanteet sekä tarvittaessa hyödyntää työterveyshuollon asiantuntemusta riskiryhmiin kuuluvien osalta.

– Työterveyshuolto on työn turvallisuuden ja terveellisyyden asiantuntija. Tätä asiantuntemusta täytyy käyttää varsinkin nyt koronaepidemian aikana. Työterveyshuolto tukee ja neuvoo riskien arvioinnissa ja terveellisten työolosuhteiden järjestämisessä, sanoo sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.).

Jos rakennusalan työpaikalla herää epäily altistumisesta, tätä koskevat kysymykset osoitetaan paikallisille tai alueellisille tartuntatautiviranomaisille.

– Mahdollinen tartuntarypäs kolhii koko työmaan ja koko yrityksen mainetta. Työpaikan sulkeminen tulee kaikille osapuolille kalliiksi ja aiheuttaa pitkäaikaista mainehaittaa, muistuttaa Työterveyslaitoksen pääjohtaja Antti Koivula.

– Myös alihankintaketjun merkitys maineelle kannattaa ymmärtää. Brändi ja vastuullisuus ovat tärkeä osa alihankintaketjujen hallintaa, hän sanoo.

Koronavirustartuntatilanteessa työpaikan riskinarviointi tulee päivittää ja tarvittaessa tehostaa suojautumistoimenpiteitä. Virallisen karanteenin aikana ei saa mennä työhön. Karanteeniin määrätty työntekijä on oikeutettu tartuntatautipäivärahaan.

Rakennustyömaan päätoteuttaja vastaa koronavirusturvallisuuden viestinnästä. Jokainen työnantaja vastaa oman henkilöstönsä perehdyttämisestä ja ohjeiden noudattamisesta.

Työnantajan on hyvä kannustaa koronariskien hallintaan myös työpaikan ja -ajan ulkopuolella kuten yhteiskuljetuksissa ja yhteismajoituksissa. Olennaisia asioita ovat turvavälien pitäminen, hyvä käsihygienia ja suu-nenäsuojaimen käyttö aivan kuten työpaikallakin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)