Verkkouutiset

Rakennusliitto ajaa lakolla suuria palkankorotuksia

Teollisuus ihmettelee, miksi rakennusmiehille pitäisi maksaa lähes kaksi kertaa suuremmat palkankorotukset kuin muille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Rakennusliitto antoi keskiviikkona ilmoituksen 19.4. alkavasta lakosta, joka kohdistuu rakennustuoteteollisuuden työehtosopimuksia noudattaviin nimettyihin betoniteollisuusyrityksiin. Lakko kestää pääsääntöisesi kaksi päivää viikossa neljän viikon ajan.

Koska betonitoimitusten merkitys on rakentamisessa kriittinen, lakko aiheuttaa erityisen suurta vahinkoa koko rakennusalalle ja taloudelle, arvioi Rakennusteollisuus RT:n työmarkkinajohtaja Tapio Kari.

– Ennen lakoilla pyrittiin luomaan painetta kiistojen ratkaisemiseksi, nyt tavoitteena näyttää olevan mahdollisimman suuren vahingon aiheuttaminen, Tapio Kari toteaa tiedotteessaan.

Rakennusteollisuus RT ja sen toimialat ovat neuvotelleet Rakennusliiton kanssa kahdeksan työehtosopimuksen uudistamisesta lähes kolme kuukautta. Sopimusten voimassaolo päättyi helmikuun lopussa, ja alalla alkoi ylityökielto maaliskuun alussa. Lisäksi paikalliset Rakennusliiton osastot ovat järjestäneet lukuisia puolen päivän mittaisia työnseisauksia, yleensä perjantai-iltapäivisin.

Pääasiallinen erimielisyyden aihe neuvotteluissa on ollut palkankorotusten taso. Rakennusteollisuus RT on tarjonnut yleisen linjan mukaisia 1,6 prosentin palkankorotuksia kahden vuoden sopimuskaudella molempina vuosina. Rakennusliitto vaatii 50 sentin korotusta tunnille kahtena vuonna.

50 senttiä alan perusansiosta eli 17,41 euron keskituntiansiosta tarkoittaisi 2,9 prosenttia. Korotukset nostaisivat rakentamisen palkkoja kahden vuoden sopimuskaudella yhteensä 5,7 prosenttia, kun yleisessä linjassa muut ovat päässeet sopuun 3,2 prosentin korotuksista.

Yleisessä linjassa on tällä hetkellä mukana noin miljoona yksityissektorin palkansaajaa.

– Miksi kovapalkkaisille rakennusmiehille pitäisi maksaa lähes kaksi kertaa suuremmat palkankorotukset kuin muilla teollisuuden aloilla tai esimerkiksi matalamman palkkatason naisvaltaisilla aloilla, Tapio Kari kysyy.

Rakennusalan palkkakehitys on ollut muihin toimialoihin nähden viime vuodet varsin vahvaa. Esimerkiksi teknologiateollisuuteen verrattuna rakentamisen palkankorotukset ovat olleet 9,5 prosenttia suurempia vuosien 2005 ja 2017 välillä.

Lakolla kova hintalappu suomalaisille

Koko rakennusalaan kohdistuvan lakkopäivän vaikutukset Suomen talouteen ovat suuruusluokaltaan arviolta 30 miljoonaa euroa päivässä. Nyt julistetun betoniyrityksiin kohdistuvan lakon aiheuttamaa euromääräistä vahinkoa on vaikea arvioida sen pirstaleisuuden vuoksi.

Lakko vaikuttaa kuitenkin välillisesti koko rakentamisen ketjuun ja voi käytännössä pysäyttää työmaita.

– Rakentaminen sekä valmisbetonin ja betonielementtien toimitukset ovat tiukasti sidoksissa toisiinsa ja normaalisti ne etenevät ennalta suunnitellussa, loogisessa järjestyksessä. Irralliset lakkopäivät rikkovat aikataulun kokonaan. Toimintaketjujen katkeaminen pakottaa järjestelemään aikataulut uudelleen, heijastuu myös muiden, ei lakossa olevien työhön ja aiheuttaa laaja-alaista vahinkoa.

Tapio Karin mukaan voidaan karkeasti arvioida, että asuntokohteista puolet on tällä hetkellä runkovaiheessa, johon betonin saannin vaikeus vaikuttaa välittömästi. Tässä suhdannetilanteessa viipeiden kiinni ottaminen myöhemmin on todella hankalaa.

Tämän tyyppinen lakko voi pahimmillaan lykätä kohteen valmistumista jopa kolmella kuukaudella.

On todennäköistä, että nyt julistettu lakko myöhästyttää paitsi rakennustuotteiden toimituksia myös kokonaisten rakennusten, kuten asuntojen, koulujen ja päiväkotien valmistumisia. Lakon aiheuttamista haitoista kärsivät tavalliset ihmiset vielä kauan lakon jälkeenkin.

Yritysten kannattavuus koetuksella

Rakennusliitto on vedonnut vaatimuksissaan korkeasuhdanteeseen. Tapio Kari muistuttaa, että palkkojen on oltava kestävällä tasolla yli suhdanteiden. Nyt käsillä olevaa noususuhdannetta edelsi monta syvän taantuman vuotta. Alan yritysten kesimääräinen kannattavuus on vasta lievästi elpynyt, kun suhdannehuippu on jo taittumassa.

Rakennusteollisuus RT:n kannattavuusselvityksen perusteella vuonna 2016 talonrakennusteollisuuden jäsenyritysten liikevoitto nousi 3,1 prosenttiin edellisvuoden 2,5 prosentin pohjalukemista. Rakennustuoteteollisuudessa kannattavuus oli 6,6 prosenttia liikevoitolla mitattuna. Viime vuoden tiedot valmistuvat kesäkuussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)