Verkkouutiset

Rajua arvostelua Ruotsin hallitukselle: Entä jos tänne hyökätään?

Moderaattiedustajien mielestä Ruotsin olisi otettava esimerkkiä Suomen kriisinhallinnasta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsin maltillisen kokoomuksen puheenjohtaja Ulf Kristersson ja kansanedustaja Pål Jonson arvostelevat kovin sanoin maan hallituksen johtamiskykyä koronakriisissä. Ruotsi on ollut yksi Euroopan maista, joihin koronapandemia on iskenyt pahimmin. Maassa on rekisteröity lähes 10 000 koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta.

− On selvää, että hallituksen kriisinhallinta ei ole toiminut. Viranomaisia ei ole johdettu selkeästi ja koordinoidusti. Kunnilla ja alueilla ei ole ollut tarpeeksi tukea. Stefan Löfvenin hallitusta voi luonnehtia hitaaksi ja passiiviseksi, Uf Kristersson ja Pål Jonson sanovat Dagens Industrin julkaisemassa kirjoituksessaan.

He kuvaavat tilannetta vakavaksi.

− Jos näin käy, kun maamme kohtaa odottamattoman siviilikriisin, niin mitä tapahtuu, jos meihin kohdistuu tahallinen vihamielinen hyökkäys?

Kristerssonin ja Jonsonin mielestä Löfvenin hallitus on irtautunut kriisinhallinnan vastuusta, jonka pitäisi olla jokaisen hallituksen ydinosaamista. He huomauttavat, että koronaviruksen lisäksi nykyajassa on myös muita vakavia kriisiuhkia.

− Tällä kertaa se oli virus, seuraavalla kerralla se voi olla vihamielinen hyökkäys. Sodan ja rauhan rajamailla on harmaata aluetta, jossa maat, jotka haluavat nähdä toisenlaisen maailmanjärjestyksen, hakevat epävakautta. Nämä hybridiuhat ovat erilaisia: avoimia ja piilotettuja, poliittisia, psykologisia ja taloudellisia.

Digitaalisten riskien lisäksi Kristersson ja Jonson ottavat esiin esimerkin Suomesta:

− Useiden vuosien ajan venäläiset ostivat kiinteistöjä Suomen saaristosta strategisten vesiväylien läheltä. Vuonna 2018 Suomen viranomaiset puuttuivat tähän laajalla rintamalla, Kristersson ja Jonson kirjoittavat viitaten Airiston Helmeen ja sen omistamiin kiinteistöihin tehtyyn tutkintaan.

Moderaatit ovat esitelleet 24 toimenpiteen listan Ruotsin suojelemiseksi hybridiuhilta. Kristerssonin ja Jonsonin mielestä Ruotsilla on ”paljon opittavaa Suomelta”.

− Ei enää passiivisuutta, naiiviutta tai tietämättömyyttä. Ei enää sitä, että ”emme nähneet tämän tulevan”. Ruotsilla ei ole aikaa menetettäväksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)