Verkkouutiset

Brittiautoilijat hamstraavat nyt polttoainetta. LEHTIKUVA / AFP Adrian Dennis

Raju video leviää – Britanniassa tapellaan jo bensiinistä

Hallitus on myöntämässä viisumit tuhansille kuljettajille tilanteen helpottamiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Britannian polttoainepula on puhuttanut viime päivien aikana. Kriisin taustalla ovat etenkin logistiset ongelmat, sillä niin EU-ero kuin pandemiakin ovat aiheuttaneet kuljetusalalle merkittävän työvoimapulan. Boris Johnsonin hallitus varautuukin nyt ”tyytymättömyyden talveen”.

Daily Mail muistuttaa kuitenkin, että maan huoltoasemista suljettuna on alle sata, mikä vastaa noin prosenttia kaikista maan asemista. Tilanne voi kuitenkin vielä huonontua, ja useat ketjut ovat rajoittaneet yksittäisen polttoaineoston 30 puntaan.

Ihmiset ovat viime päivien aikana hamstranneet polttoainetta, ja asemille onkin syntynyt pitkiä jonoja ja ruuhkia. Vaikka niin viranomaiset kuin autoilijoita edustava AA-järjestö ovatkin pyrkineet rauhoittelemaan tilannetta, on ihmisten paniikki aiheuttanut jopa käsirysyjä.

Daily Mailin mukaan esimerkiksi Sidlesham pikkukaupungissa poliisi jouduttiin kutsumaan paikalle rauhoittelemaan Esson asemalla syntynyttä kaaosta. Video tilanteesta leviää sosiaalisessa mediassa.

Johnsonin hallitus ilmoitti lauantai-iltana myöntävänsä tilapäiset viisumit 5000 ulkomaalaiselle kuljettajalle tilanteen helpottamiseksi. Daily Mailin mukaan pelkona on kuitenkin että tämäkään ei riitä, sillä maassa arvioidaan olevan nyt 90 000 kuljettajan vaje. Työvoimapula on aiheuttanut suuria ongelmia useiden alojen jakeluketjuille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)