Verkkouutiset

Raju arvio Venäjästä: Nämä ovat luhistumisen merkit

Venäjä-asiantuntijan mukaan monet merkit viittaavat siihen, että Vladimir Putinin hallinto on havahtunut haavoittuvuuteensa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin murhayritys, pidätys ja hänelle tiistaina langetettu ehdoton vankeustuomio herättävät Venäjä-asiantuntija Kadri Liikin mukaan lukuisia toistaiseksi avoimia kysymyksiä Kremlin peloista ja toiveista.
Viimeaikaisten tapahtumien valossa on hänen mukaansa joka tapauksessa ilmeistä, että presidentti Vladimir Putinin hallinto on havahtumassa oman asemansa haavoittuvuuteen.

– Eri vallankäyttäjät Moskovassa ovat vuosikausia painottaneet, että Navalnyi ei uhannut Vladimir Putinia eikä poliittista järjestelmää, Liik sanoo European Council for Foreign Relations -ajatushautomon julkaisemassa artikkelissa.

– Jos Kreml on nyt yhtäkkiä alkanut pitää Navalnyia vakavana uhkana, sillä on todennäköisesti vähemmän tekemistä hänen vahvistuvan voimansa kuin järjestelmän heikkouden kanssa. Tästä heikkoudesta on nähtävissä merkkejä kaikkialla: valtapuolueen onnettomat kannatusluvut, ihmisten valmius äänestää mitä tahansa muuta kuin sitä, massiivinen epäluottamus hallituksen pandemiatoimiin ja ajoittain purkautuvat protestit, jotka jatkuvat kuukaudesta toiseen, hän toteaa.

Tilanne on kärjistymässä

Venäjällä on Liikin mukaan havaittavissa lukuisia viitteitä poliittisen tilanteen kärjistymisestä. Putinin hallintoa vastustavat protestit ovat levinneet maantieteellisesti huomattavan laajalle alueelle ja niihin osallistuu nyt paljon myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät lukeudu Navalnyin perinteisiin kannattajiin. Samaan aikaan pidätysten määrä on kasvanut lähes räjähdysmäisesti ja viranomaisten otteet ovat muuttuneet entistä väkivaltaisemmiksi.

– Jotta putinistinen järjestelmä säilyisi hengissä ja uudistuisi evoluution keinoin (eikä murtuisi vallankumouksen kautta), se on tehtävä jotain – ja pian, Liik sanoo.

– Kaikkien, myös eliitin, väsyneisyydestä on tullut käsinkosketeltavaa. Paradoksi on siinä, että vaikka Putin kenties ymmärtää uudistamisen tarpeen, hän epäröi ryhtyä siihen. Mitä epävakaampi tilanne, sitä vahvempi on hänen vaistonsa tarrautua nykytilaan ja pitää kiinni henkilökohtaisesta kontrollistaan, hän toteaa.

Kremlin eväät on pian syöty

Kreml onnistui Liikin mukaan pitkään muovaamaan Venäjän poliittista maisemaa luomalla uusia puolueita ja lakkauttamalla vanhoja sekä keittämällä kokoon ja ratkaisemalla erilaisia poliittisia kärhämiä.

– Juuri tästä ”hallitussa demokratiassa” oli kyse: spektaakkelista ilman todellista sisältöä, Liik sanoo.

Se mihin Kreml aiemmin kykeni, on kuitenkin vuoden 2021 tilanteessa osoittautumassa mahdottomaksi. Tämä selittyy Liikin mielestä jo sillä, että Venäjän sisäpolitiikkaa eivät enää hoida Kremlin ”poliittiset teknologit”, vaan turvallisuuspalvelut, jotka suosivat vaistonvaraisesti sortotoimia – eivät taitavia poliittisia peliliikkeitä.

– Trendi, jossa yhä enemmän asioita siirtyy turvallisuuselinten hoteisiin, on ollut selvä jo jonkin aikaa, eikä se koske vain sisä- vaan myös ulkopolitiikkaa, Liik huomauttaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)