Verkkouutiset

Rajoitukset toimivat – korona helpottaa nyt näissä maissa

Ranskan valtiovarainministerin mukaan joulusesonki voidaan ehkä vielä pelastaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronaviruksen toisen epidemia-aallon huippu on mahdollisesti ohitettu useissa Euroopan maissa.

Ranskassa Covid-19-tartuntoja vahvistettiin 7. marraskuuta ennätykselliset 86 852 kappaletta, mutta viime päivinä enää 20 000–36 000 kappaletta. Myös Alankomaissa ja Belgiassa uusien infektioiden määrä on laskenut nopeasti lokakuun lopun jälkeen.

Euroopan tautiviraston kartalla Suomi erottuu tällä hetkellä edukseen koronatapausten vähäisellä määrällä. Tilanne on samankaltainen Norjassa, Islannissa ja tietyissä osissa Kreikkaa.

Ranskan pääministeri Jean Castex varoitti torstaina hellittämästä rajoitustoimia liian aikaisessa vaiheessa. Hän piti Le Monde -lehden mukaan tuoreimpia tietoja lupaavina, sillä kuluvan viikon alkupuolella vahvistettiin 51 000 Covid-19-tapausta vähemmän kuin vain viikko sitten.

– Rajoitustoimista päätetään epidemiologisten arvioiden perusteella. Pieni hidastuminen ei todellakaan tarkoita, että otetta tulisi löysentää, Jean Castex sanoi.

Valtiovarainministeri Bruno Le Mairen mukaan taloudelle tärkeä joulusesonki voidaan ehkä pelastaa, jos ihmiset jaksavat noudattaa terveysohjeita.

– Pääministerin ja presidentin päätökset perustuvat Ranskan väestön suojaamiseen. Joulukuusta voi tulla vielä dynaaminen, Le Maire totesi BFM Business -radion haastattelussa.

LUE MYÖS:
Euroopan synkkä koronakartta: Suomi erottuu (VU 12.11.2020)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)