Verkkouutiset

Rajoitukset leikkasivat messutoiminnasta miljardin euron tulot

Pandemian vaikutus suomalaiseen messu- ja tapahtuma-alaan on ollut musertava.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Taloustutkimuksen tuore selvitys osoittaa, että messutoiminnan pysähdys pandemiavuonna 2020 leikkasi 80 prosenttia messujen ympäristölleen tuomista tulo- ja työllisyysvaikutuksista. Euroissa pudotusta edellisvuoteen on liki puoli miljardia.

Eri puolilla Suomea järjestetään normaalivuosina yli 150 messut. Korona katkaisi messujen järjestämispaikkakunnilleen tuoman tulovirran.

Pandemian vaikutus suomalaiseen messu- ja tapahtuma-alaan on ollut musertava. Korona keskeytti suomalaisen messutoiminnan 12.3.2020 ja toiminta on edelleen pysähdyksissä. Seisahdus koettelee myös järjestämispaikkakuntien taloutta, sillä messuilla on kokoaan suurempi vaikutus alueensa elinkeinoelämään ja työllisyyteen.

Taloustutkimuksen vasta valmistuneen tutkimuksen mukaan messut ja muut messukeskuksissa järjestetyt tapahtumat toivat vuonna 2019 järjestämispaikkakunnilleen 553 miljoonan tulovirran. Tapahtumien työllisyysvaikutus oli 7[nbsp]350 henkilötyövuotta.

Pandemiavuonna vastaavat luvut olivat enää 106 miljoonaa euroa ja 1[nbsp]440 henkilötyövuotta. Tuloinjektio elinkeinoelämälle romahti 80 prosentilla vaikka vuoden ensimmäisellä kvartaalilla messujen pystyttiinkin vielä järjestämään normaalisti.

Messut ovat myös vahva myyntikanava. Tehty tutkimus ei huomioi messuilla tehtyjä kauppoja ja niiden vaikutusta elinkeinoelämälle.

– Messujen näytteilleasettajat ja messuvieraat käyttävät rahaa muun muassa ravintoloihin, kahviloihin, majoitukseen ja matkustamiseen sekä asioivat paikallisissa kaupoissa. Messutapahtumien laajat tulo- ja työllisyysvaikutukset huomioiden tilanne on vakava, ja koskettaa koko suomalaista elinkeinoelämää, sanoo Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry:n puheenjohtaja Juha Rahko.

Hän toteaa, että valitettavasti yhteiskunnan tuki on Suomessa ollut täysin riittämätöntä messujärjestäjien kaltaisille isoille ja voimakkaasti työllistäville tapahtuma-alan yrityksille.

Messujen tulo- ja työllisyysvaikutukset vuosina 2019 ja 2020 -tutkimuksen teki Taloustutkimus Oy Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry: n toimeksiannosta. Messu- ja tapahtumajärjestäjät ry on ammattimaisten messujärjestäjien yhteinen kattojärjestö Suomessa. Vastaava tutkimus on tehty aiemmin vuonna 2018.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)