Verkkouutiset

Rajavartijat ryöstäneet ja nöyryyttäneet turvapaikanhakijoita – ”potkivat ja pakottivat takaisin”

Ihmisoikeusjärjestön raportin mukaan Bulgarian viranomaiset ovat karkottaneet turvapaikanhakijoita väkivalloin ja oman mielensä mukaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Human Rights Watch on selvittänyt turvapaikanhakijoiden kohtelua Bulgarian rajalla. Ihmisoikeusjärjestön raportin mukaan monia maan rajalle saapuneita on karkotettu mielivaltaisesti Turkkiin. Usein viranomaiset ovat varastaneet karkotettavien omaisuutta ennen karkotuksia.

Jotkut raporttia varten viime vuoden lopulla haastatelluista turvapaikanhakijoista kertoivat todistaneensa, kuinka viranomaiset ryöstivät tulijoita jopa aseella uhaten ennen kuin heidät pakkosiirrettiin takaisin rajan yli ilman minkäänlaista virallista prosessia.

”Bulgarian hallituksen olisi pantava heti loppu mielivaltaisille palautuksille ja tutkia väkivaltaväitteitä sekä saatava vastuussa olevat tilille teoistaan”, Human Rights Watchin Balkanin ja Itä-Euroopan tutkija Lydia Gall toteaa.

Bulgariassa pidätetyt turvapaikanhakijat ovat kertoneet joutuneensa viranomaisten pahoinpitelemiksi. Ruokaa ei ole heidän mukaansa annettu riittävästi, eivätkä olosuhteet ole olleet hygieeniset.

Human Rights Watch on julkaissut raportissaan turvapaikanhakijoiden kertomuksia kokemastaan.

Esimerkiksi Afganistanista tullut 16-vuotias Hamdast joutui 47 muun kanssa bulgarialaisten pidättämäksi saavuttuaan marraskuussa maahan Turkista.

Hän kertoo viranomaisten laittaneen kaikki siirtolaiset ensin riviin, käskeneen heidät laskemaan housunsa ja pudottautumaan polvilleen. Sitten poliisit alkoivat etsiä arvotavaroita.

”Poliiseja oli viisi. He ottivat minulta 200 euroa. He ottivat myös ruokani ja matkapuhelimeni. Minulla oli uudet saappaat. Poliisi piti niistä ja otti nekin. Aiemmin täysi laukkuni palautettiin minulle tyhjänä. Yksi poliiseista löi minua kasvoihin puunoksalla, koska puhuin. Poliisin autot tulivat ja veivät meidät kaikki Turkin rajalle. Sitten poliisit potkivat meitä samalla kun he pakottivat meidät takaisin Turkkiin”, Hamdast kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)