Verkkouutiset

Raivoraitis ja rapajuoppo – taitavaa manipulointia

BLOGI

Harri Jaskari
Harri Jaskari
Harri Jaskari on Suomen Yrittäjien elinkeinopoliittinen johtaja ja entinen kansanedustaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan alkoholipoliittisessa lähetekeskustelussa minulle tuli syyllinen olo. Mielipiteideni takia olen syyllistymässä vuosittain 130 ihmisen kuolemaan ja lähes 1500 ihmisen sairastumiseen. Taidokasta poliittista manipulointia.

Alkoholiteollisuutta on viime päivinä syyllistetty oikein olan takaa. Myös lähetekeskustelun useissa puheenvuoroissa kysyttiin, voittaako raha terveyden. Minä en ymmärtänytkään, että ihmiset ovat täysin tahdottomia olentoja, jotka juovat kaikki eteen sattuvat viinat pikavauhtia.

Viron viinaralli on kuulemma pahasti ylimainostettu asia. Viron veronkorotukset ovat olleet niin radikaaleja, että jatkossa ei ole mitään järkeä hakea olutkoreja Virosta. Tosin korotusten jälkeenkin olutkori maksaa Virossa 20 euroa ja Suomessa 50 euroa.

Yksi kollega sanoi, että käsityöläispanimot eivät tarvitse vahvempia oluita kauppoihin suomalaisen olutkulttuurin kehittämiseksi. Ilmeisesti hän unohti, että useat suomalaiset erikoisoluet ovat yli 4,7 prosenttisia maun takia ja niitä on vaikea saada Alkon hyllylle, joten ainut keino on saada niitä Virosta.

Ravintoloiden anniskelukarsinoiden poistaminen on saanut sentään lähes kaikkien varauksettoman tuen. Samoin järjettömät luparumbat tapahtumajärjestäjille ovat toivottavasti pian jo historiaa.

Onko meillä mitään muuta tilastollista faktaa kuin THL:n rapajuoppoteoriat? Nuoret ovat jo tilastojen mukaan ymmärtäneet, että känni ei ole kaunista katseltavaa. Suomi nuoriso on varmasti raittiimpaa kuin kertaakaan historiassa ja viinimaa Espanjassakin useampi juo itsensä juovuksiin asti, puhumattakaan Tanskasta. Kännäämisestä ja pöydän alta tilaamisesta on tullut tyylirikko.

Täysistuntokeskustelussa nuorison raitistuminen oli kuulemma seurausta siitä, että alkoholin mainontaa on viime vuosina rajoitettu. Kukaan ei maininnut, että samanaikaisesti ulkomaisen alkoholin mainontaa netissä ei ole pystytty kieltämään. Minä kun luulin, että nuoriso on nähnyt maailmaa ja oppinut sivistyneille tavoille.

Yhä useammat ovat eduskunnassa unohtaneet, että meidän tavoitteena tässä lakiesityksessä oli tehdä Suomesta vihdoinkin maa, joka olisi lähestynyt Eurooppalaisia kulttuurimaita myös suhteessa alkoholiin. Tällä uudella Suomella ei olisi enää ollut angstinen suhtautuminen kuningas alkoholiin.

Vastakkain ovat nyt kansaan luottavat edustajat ja kansan holhoajat – rapajuopot ja raivoraittiit. Miten meidän tavallisten ihmisten käy? Ei palauteta kännäämistä taas tyylikkääksi holhoavalla asenteellamme suomalaisiin. Kyllä me olemme jo valmiit hyväksymään jopa viinit ruokapöytäämme – ja nauttimaan niistä yhdessä hyvän ruoan kanssa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)