Verkkouutiset

Tyhjiä hyllyjä Floridan Miamissa. / LEHTIKUVA / Getty Images / AFP Joe Raedle

Raivo tyhjistä hyllyistä: Joe Bidenia pilkataan verkossa

Rahtiliikenteen vaikeudet näkyvät eri puolilla Yhdysvaltoja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronapandemian kärjistämät maailmantalouden logistiset haasteet ovat johtaneet merkittäviin saatavuusongelmiin myös Yhdysvalloissa.

Hyllyt ovat olleet tyhjinä monissa kaupoissa Halloween-sesongin alla. Huolena on, että vaikeudet jatkuvat jouluun asti ja voivat hidastaa talouden elpymistahtia. Myös inflaatiopaineet ovat lisääntyneet.

Presidentti Joe Biden sanoi puheenvuorossaan tiedostavansa huolen ja kehui satamien, ammattiliittojen ja rahtiyhtiöiden toimintaa poikkeuksellisessa tilanteessa. Valkoisen talon tiedottaja Jen Psaki oli aiemmin herättänyt huolta sanomalla, ettei tilanteen parantumisesta ole takeita.

– Tiedän, että olette kuulleet viime aikoina paljon toimitusketjuista ja siitä, kuinka hankalaa on saada leivänpaahtimia, kenkiä, polkupyöriä tai huonekaluja valmistajalta kauppaan tai kotiovelle, Biden sanoi.

New York Post -lehden mukaan maan suurin rahtisatama Los Angelesissa pidensi toimintaansa ympärivuorokautiseksi toimitusketjujen pullonkaulojen avaamiseksi. Taustalla ovat myös Kiinan tiukat karanteenisäännöt, joiden vuoksi rahtialukset joutuvat odottaaman jopa viikkokausia satamien edustalla.

Erityisesti republikaanit ovat arvostelleet presidenttiä hitaasta toiminnasta. Esimerkiksi Twitterissä ”tyhjien hyllyjen Joe”-tunniste (#EmptyShelvesJoe) on noussut nopeaan suosioon. Eräällä lentokentällä pilailija sai läpi aihetta koskevan kuulutuksen.

Full Measure -julkaisun toimittaja Sharyl Attkisson jakoi Twitterissä kuvan lähikauppansa tyhjistä hyllyistä, mutta totesi elintarvikeosaston olevan edelleen täynnä.

– Ruokaa on runsaasti, joten emme ainakaan näänny nälkään. Mutta en ole nähnyt kertaakaan elämäni aikana hyllyjä näin tyhjinä, Attkisson sanoi.

https://twitter.com/SharylAttkisson/status/1448703976132710409

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)