Verkkouutiset

Raija Vahasalo: Opintojen keskeytymisen syihin on puututtava

Kansanedustaja lisäisi toisen asteen opinto-ohjausta ja tukisi opiskelijoita jo varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Raija Vahasalo vaatii toimia, joilla varmistetaan jokaiselle nuorelle mahdollisuus toisen asteen tutkintoon. Vahasalon mukaan hallituksen toimet esimerkiksi toisen asteen opintojen oppimateriaalikustannusten hillitsemiseksi eivät yksinään riitä.

Kolmen ministeriön viime viikolla julkaiseman tiedotteen mukaan työn ja opiskeluiden ulkopuolella olevien nuorten osuus oli vuonna 2015 noin 15 prosenttia. Vuonna 2018 osuus oli laskenut 11,8 prosenttiin. Vahasalo iloitsee ministeriöiden julkaisemista tuloksista, mutta hänen mukaansa opintojen keskeyttämisten määrään tulisi edelleen kiinnittää huomiota.

– Vain pieni osa keskeytyksistä johtuu oppimateriaalikustannuksista ja tähän ongelmaanhan hallitus on jo tarttunut. Seuraavaksi on pureuduttava muihinkin syihin. Esimerkiksi ammatillisen koulutuksen keskeyttämiselle merkittävin syy oli kokemus väärästä alasta. Toisen asteen koulutuksessa tuleekin panostaa opintojen ohjaukseen ja moniammatilliseen tukeen siten, että kenenkään koulutus ei keskeytyisi, vaan oppilas saa tarvitsemansa tuen siirtyäkseen koulupolulla eteenpäin, Vahasalo sanoo tiedotteessa.

Opinto-ohjauksen lisäksi Vahasalo huolehtisi siitä, että tarvittavat taidot opitaan jo ennen toiselle asteelle siirtymistä.

– Nykyistä enemmän huomiota on kiinnitettävä varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen, jotta sieltä saadaan riittävät taidot toisella asteella pärjäämiseen. Esimerkiksi heikkoon lukutaitoon puuttuminen toisella asteella on jo huomattavasti hankalampaa. Siksi varhainen tuki on tärkeässä asemassa myöhemmän koulumenestyksen kannalta, Vahasalo kiteyttää.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)