Verkkouutiset

Rahastopääoma 125 miljardiin euroon

Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin viime vuonna nettomääräisesti 376 miljoonaa euroa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Rahastopääoma kasvoi myös suotuisan markkinakehityksen ansiosta. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli vuoden lopussa 125 miljardia euroa, kertoo Finanssiala ry.

Vaikka rahastoihin kokonaisuutena tuli uutta pääomaa, olivat vaihtelut eri rahastoluokkien välillä suuria. Pitkän ja lyhyen koron rahastoihin sijoitettiin yhteensä noin kolme miljardia euroa lisää uusia pääomia.

Uutta pääomaa sijoitettiin Finanssialan mukaan myös yhdistelmärahastoihin 716 miljoonaa ja vaihtoehtoisiin rahastoihin 1,1 miljardia euroa. Osakerahastot sen sijaan menettivät 4,6 miljardia euroa. Osa tästä on rahastojen siirtymisiä Suomesta ulkomaille.

Viime vuosi oli korkorahastojen osalta poikkeuksellisen tuottoisa. Keskuspankit sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa muuttivat rahapolitiikkaansa kevyempään suuntaan. Euroopan keskuspankki aloitti uudestaan arvopapereiden osto-ohjelman.

Korkomarkkinoilla pitkät korot lähtivätkin selvään laskuun, mikä vaikutti korkorahastojen arvostuksiin positiivisesti. Korkorahastot kiinnostivat sijoittajia ja niihin sijoitettiin vuoden aikana yhteensä noin kolme miljardia euroa lisää varoja.

Globaalin talouden epävarmuus ja suuret poliittiset riskit heijastuivat osakemarkkinoihin. Erityisesti Yhdysvaltojen ja Kiinan välisen kauppasodan käänteet pitivät osakemarkkinat erittäin herkässä tilassa. Vuosi aloitettiin hyvin matalalta tasolta, mutta markkinat elpyivät pikkuhiljaa notkahduksestaan.

Finanssialan mukaan keskuspankkien toimet osaltaan antoivat tukea osakemarkkinoiden kehitykselle. Euroopassa kuluttajien luottamus omaan talouteen pysyi suhteellisen hyvällä tasolla, vaikka teollisuuden luottamusindeksit painuivat alaspäin. Suuret poliittiset riskit pienenivät loppuvuonna, mikä näkyi positiivisena markkinakehityksenä.

– Korko- ja osakerahastosijoittajalle vuosi 2019 oli jälkikäteen arvioituna erinomainen tuottovuosi isoista poliittisista riskeistä ja talouden epävarmuudesta huolimatta. Vuosi jää historiaan ennätyksellisen matalista korkoista ja poikkeuksellisen hyvistä korkorahastojen tuotoista, summaa asiantuntija Mariia Somerla Finanssiala ry:stä.

Vuoden 2020 sijoitusmarkkinoihin heijastuvat hänen mukaansa erityisesti Yhdysvaltojen presidentinvaalit.

– Lisäksi isot globaalit megatrendit, kuten demografinen muutos, kaupungistuminen, ilmastonmuutos ja teknologia, leimaavat talouspoliittista keskustelua.

Tilastokeskuksen vuoden 2016 varallisuustutkimuksen mukaan 31 prosentilla, eli noin 840[nbsp]000 suomalaisella kotitaloudella, oli rahastosijoituksia. Sijoitusrahastovarallisuuden mediaani on 5[nbsp]000 euroa. Suomeen on rekisteröity 24 rahastoyhtiötä. Kotimaisten sijoitusrahastojen lukumäärä oli yhteensä noin 500.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)