Verkkouutiset

Rahastoista lunastettiin yli 630 miljoonaa euroa

Joulukuun osakekurssipudotukset kurottiin silti alkuvuoden aikana pitkälti umpeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomeen rekisteröidyistä sijoitusrahastoista lunastettiin tammikuussa nettomääräisesti yhteensä 637 miljoonaa euroa.

Rahastopääoma kasvoi silti suotuisan markkinakehityksen seurauksena. Tammikuun lopussa yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli 113,2 miljardia euroa.

Eniten varoja lunastettiin osakerahastoista, yhteensä 680 miljoonaa euroa. Myös yhdistelmärahastot ja lyhyen koron rahastot menettivät pääomia. Pitkän koron rahastoihin kertyi uutta pääomaa 182 miljoonaa euroa ja vaihtoehtoisiin rahastoihin 19 miljoonaa euroa.

Finanssiala ry:n mukaan alkuvuosi on ollu sijoittajien kannalta myönteinen, sillä joulukuun osakekurssien voimakkaat pudotukset on kurottu umpeen tai ylitetty. Taustalla on erityisesti Yhdysvaltain keskuspankki Fedin linja, jonka mukaan talouden kehitystä ei vaaranneta liian ripeällä rahapolitiikan kiristämisellä.

Euroopan keskuspankki EKP jätti ohjauskorkonsa toistaiseksi nykyiselle tasolleen nollaan, eikä suunnanmuutosta pidetä lähiaikoina todennäköisenä.

– Joulukuun hermoilu saattoi olla ylimitoitettua, minkä vuoksi vastaliike oli tammikuussa voimakas. Maailmantalouden kasvunäkymät ovat kyllä heikentyneet, mutta Fedin ei uskota lisäävän negatiivista kierrettä kiristämällä rahapolitiikkaa. Päinvastoin sen uskotaan tarvittaessa tukevan taloutta, Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Elina Erkkilä toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)