EU:n huippukokous päättyi lausuntoihin, joissa kaikki pääministerit kertoivat olevansa voittajia. Lausunnot jo sinänsä osoittivat, kuinka vastakkaisista asetelmista kokoukseen lähdettiin. Oli erilaisia tavoitteita, joihin unionia haluttiin hyödyntää.
Kokouksen tavoitteena sanottiin olevan koronakriisin ratkaiseminen. Vain murto-osa elvytysrahaston 750 miljardista eurosta menee terveydenhuoltoon. Pandemialta suojautuminen johti äkilliseen taloudellisen toiminnan pysähtymiseen, johon tukitoimia tarvitaan välittömästi. Rahastostä varoja jäsenmaille aletaan kuitenkin ohjata vasta ensi vuonna.
Eri toimijoilla oli erilaisia tavoitteita. Komissio haluaa kasvattaa EU:n menoja. Nykyinen rahoituskehys 2014-2020 on sitoumuksina 960 miljardia euroa. Siinä maksajana on myös Britannia. Nyt sovittu seitsemän vuoden kehys on 1 824 miljardia eli budjetti lähes kaksinkertaistuu. Tähän asti oli kiistelty, kuinka monta prosentin sadasosaa yli yhden prosentin kansantuoteosuuden budjetti voisi olla. Komissio saa siis yllättävän suuret lisäresurssit koronan varjolla.
Jotkut ekonomistit ovat olleet sitä mieltä, että EU:n pitäisi voida harjoittaa suhdannepolitiikkaa eli lisätä menoja laskusuhdanteessa ja supistaa niitä noususuhdanteessa. Yhteinen valuutta edellyttää kykyä suhdannepolitiikkaan. Nyt on otettu pieni askel tähän suuntaan. Mutta seitsemän vuoden kehys ei oikein mahdollista suhdannepolitiikan harjoittamista. En myöskään usko, että EU:n menoja voimakkaasti leikattaisiin noususuhdanteessa.
Italia, mutta myös Espanja, Kreikka, Portugali ja jopa Ranska ovat vaikeassa taloustilanteessa. Lainanantajien luottamus niiden taloudenhoitoon oli heikkenemässä ja korot nousussa. Se, että EU ottaisi vastuuta niiden elvytystoimista, oli niiden poliittisen vakauden kannalta hyvin tärkeää.
Itä-Eurooppa nettosaajana tyytyväisenä otti lisärahan vastaan. Tärkeää oli vain, että maiden hallitukset saavat jakaa rahat omassa maassaan.
Sitten olivat vielä yhdeksän nettomaksajaa, joista Saksa on suurin. Näiden maiden osalta oli kysymys solidaarisuudesta, sen määrästä ja ehdoista.
Saksa oli tähän vuoteen asti ollut rahoituskehysneuvotteluissa nuukien joukossa. Nyt kuitenkin Merkel ja Macron esittivät 500 miljardin euron elvytyspakettia. Merkel saattoi haluta ennen luopumistaan politiikasta nousta suureksi EU:n rakentajaksi. Mitä todennäköisempää kuitenkin oli Merkelin ja Macronin yhteinen arvio tilanteesta. Ilman apupakettia koronakriisi EKP:n rahoituksesta huolimatta olisi johtanut Italian korkojen nousuun ja akuuttiin talouskriisiin. Ylpeä Italia ei olisi ottanut lainaa EU:n vakausvälineeltä, koska se olisi pakottanut Italian saneeraamaan talouttaan. Poliittisesti tämä olisi johtanut Italiassa vaaleihin, populistien voittoon ja Italian eroon eurosta ja EU:sta. Tämä olisi ollut suuri ongelma Italian huonossa kunnossa oleville pankeille. Niitä rahoittaneet Ranskan ja Saksan pankit olisivat joutuneet vaikeuksiin. Ranskassakin olisi tuossa tilanteessa ajauduttu suureen kriisiin ja koko euroalueen talous olisi ollut vaikeuksissa.
Aiemmin EU:n kehityksen metodi oli laajentuminen ja sen vastapainona EU:n syventäminen sääntöjä muuttamalla. Nyt eteenpäin on menty talouden kriisitilanteissa, valtioiden velkakriisissä ja koronakriisissä, yhteisvastuun laajentamisella säännöistä välittämättä.
Euron vakaus rakennettiin neljän pilarin varaan. Jäsenmaiden vuotuinen velkaantuminen ja velkataso piti pitää kurissa. Toisten maiden valtion velasta ei saanut ottaa yhteistä vastuuta. EU ei saanut ottaa lainaa. EKP ei saanut antaa lainaa jäsenmaille. Näillä periaatteilla Saksa pyrki pitämään huolta siitä, että jokainen maa kantaa vastuun omasta taloudestaan.
Nyt näistä kaikista periaatteista on luovuttu poliittisilla päätöksillä sopimuksista huolimatta. Neuvoston oikeuspalvelu on selittänyt, että sopimuksia ei tarvitsee noudattaa, jos se tehdään solidaarisuudesta ja ainutkertaisesti. Ei olekaan yllättävää, että Saksan perustuslakituomioistuin ja perustuslakivaliokunta ovat puuttuneet siihen, että perussopimuksia ei noudateta.
EU on välttämätön Euroopan menestykselle. Nyt tehdään uhkaavissa tilanteissa päätöksiä, joilla ongelmat kasataan tulevaisuuteen. Sekä Kreikan että elpymispaketin lainat maksetaan vasta seuraavan 40 vuoden aikana. Tänä aikana tullaan näkemään vielä monta talouskriisiä. On pelättävissä että eurojen massiivinen painaminen vie luottamuksen euroon ja käynnistää massiivisen inflaation ja paon eurosta. Luottamus maiden ja pankkien kykyyn maksaa velkansa voi horjua ja johtaa talouden romahtamiseen EU:ssa.
Pahinta on, että nyt on kerrottu Italialle ja muillekin maille, että taloutta ei tarvitse panna kuntoon eikä kilpailukyvystä kantaa huolta, koska ilmaista rahaa saa. Väärät talouden rakenteet johtavat tuhoon. Korkoerojen poistuminen euromaiden lainoista johti valtioiden velkakriisiin. Ja nyt tukitoimet ilman IMF:n tiukkoja ehtoja johtavat vastuuttomaan taloudenhoitoon.
EU:n ystävien on pelastettava EU. On saatava pikaisesti koolle EU:n tulevaisuuskonferenssi, jossa arvioidaan nykyiset perussäännöt ja katsotaan, miten luodaan taloudellisesti maailman kilpailukykyisin talousalue. Hyvänä lähtökohtana pitää olla vastuu ja päätöstenteko tasolla, jolla se on toimivinta.
