Verkkouutiset

Raha tilille sekunneissa – AL: Näin maksaminen muuttuu

OP ja Danske Bank ottavat pikatilisiirrot käyttöön loppuvuodesta ensimmäisinä Suomessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

OP-ryhmä ja Danske Bank ottavat loppuvuodesta käyttöön palvelun, jonka myötä raha siirtyy tulevaisuudessa reaaliaikaisesti tililtä toiselle myös eri pankkien välillä, Aamulehti kertoo.

Tähän asti kuluttajien väliset tilisiirrot pankista toiseen ovat kestäneet vähintään yhden pankkipäivän. Pikasiirto-ominaisuus on ollut käytössä lähinnä yritysten käytössä ja sitä on käytetty vain erityistapauksissa kuten yrityskaupoissa.

Pikatilisiirto toimii yhteisellä SEPA-euromaksualueella, johon kuuluu 36 eurooppalaista maata. Uudistuksen taustalla on Euroopan komission, Euroopan keskuspankin ja eurooppalaisten pankkien hanke, jonka tuloksena on saatu aikaan Euroopan talousalueen laajuinen maksuliikenteen kotimarkkina.

Palveluun liittyneiden pankkien välillä maksut siirtyvät tulevaisuudessa kymmenessä sekunnissa koko Euroopassa, kellon ympäri ja jokaisena viikonpäivänä.

OP:n hankejohtajan Hanna Äijälä uskoo, että palvelun käyttö yleistyy Suomessakin nopeasti parin vuoden aikana.

–  Tämä on tarkoitus ainakin meillä ja uskon, että kaikki suurimmat pankit seuraavat pian perässä myös Suomessa, Hanna Äijälä kertoo Aamulehdelle.

Jokainen pankki päättää itse, missä vaiheessa se liittyy SEPA-pikasiirtopalvelun piiriin. Nordea ei toistaiseksi ole siirtymässä pikasiirtoihin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)