Verkkouutiset

Raatteen tiellä etsitään kummituksia 80 vuoden jälkeen

Ammattimaisesti aaveita tutkivat ottavat työnsä vakavasti, silti heille saatetaan hymyillä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Aaveita jäljitettäessä apuna tutkijoilla on laitteistoa, joka herättää maallikossa huvittuneisuuttakin. Silti he suhtautuvat työhönsä ja havaintoihinsa vakavalla kriittisyydellä. Jupe ja Marko Keskitalo suunnittelivat Raatteen tielle menemistään vuosikaudet. Sotaan liittyvät selittämättömät tapahtumasarjat ovat kulkeneet juttuina sukupolvelta toiselle.

Usein kyse on merkillisistä sotilaiden kuolemiin liittyneistä yhteensattumista. Kotiväki on voinut nähdä perheenjäsenen liikkuvat kodin lähettyvillä juuri, kun tämä on rintamalla kohdannut loppunsa. Vainajien omat ja kodissa käynnissä olleet kellot ovat saattaneet pysähtyä sekunnilleen samalla hetkellä.

Pelottavinta on ollut kuitenkin se, että vainaja on ilmestynyt vuosia tai vuosikymmeniä myöhemmin häiritsemään omaisiaan tai rakennuksissa työtään tekeviä.

Aavetutkijat perehtyivät Raatteen tien historiaan huolellisesti. He saivat etukäteisistuntojensa avulla yhteyden menneisyyteen, ja esille tuli nimi Jaakko. Suomussalmen taisteluissa oli kuollut kaksi Jaakkoa. Yksi johtolanka monista. Varsinainen öinen tutkimus suoritettiin kevättalvella, muun muassa joukkohaudoilla, jolloin he tavoittivat useita selväkielisiä replikointeja.

Sama jatkui Purasjoen juoksuhaudoilla, jossa heille houkuttelun jälkeen ilmestyi tikku-ukko, joka kavahti lähestymisyrityksiä ja –ehdotuksia. Tutkijamme otaksuivat hahmoa sotilaaksi – ehkä vainajaksi – joka oli jäänyt vartioimaan juoksuhautaa.

Myöhemmin syksyllä tutkijakaksikko palasi samaisille juoksuhaudoille. Saaliikseen he saivat taas laitteistollaan selvästi tunnistettavia vastauksia heidän esittämiinsä kysymyksiin. Metsästä kantautui metallista kilinää, ja ympäriltään he tunnistivat jonkinlaista liikettä. Nimiäkin saatiin saaliiksi, edellä mainitun Jaakon lisäksi Gunnari ja Mikko.

Totta vai tarua?

Suomalaisia kuoli Suomussalmen taisteluissa yli 700 sotilasta, joten moisesta joukosta löytyy kyllä useita nimiä, myös edellä mainittuja. Sattumuksilla on tapana parannella tarinoita ja oletuksia. Kun vielä joukkoon lisätään monella tapaa tulkittavissa olevia havaintoja – ammattilaisetkin saattavat joutua mielikuvituksen pyörteisiin. Näin he itsekin tilanteet tunnustavat:

”Uskotaan, että suuret tunnelataukset imeytyvät tapahtumakohteeseen kuin purkka tukkaan. Tässä tapauksessa sodan julma ja verinen leimasin oli iskenyt juuri tähän paikkaan ja muodostanut pitkäkestoisen tunnelatauksen. Ulkomailla tällainen teoria tunnetaan nimellä stone tape theory, jossa energian uskotaan tarttuvan niin paikkaan kuin siellä oleviin esineisiin.”

Raatteen tien tutkimukset poikivat hyvinkin mielikuvituksellisia havaintoja, joista läsnä olleet osasivat vain hämmästellä ja valitella hetkittäisiä puistattavia tuntemuksia. Edellä mainitun kaltainen tukku-ukko kiipesi puussa, palasi takaisin maahan oudon näköisenä kasana, suoristautui ihmisen muotoon. Uskokoon, ken haluaa tai ainakin se, joka moisen on kokenut.

Kaverusten kokemasta joku voi vakavalla mielellä kiinnostua tai toisaalta hymähtää skeptisesti. Kirjasta luettuna mielikuvitus saa ajatukset laukkaamaan, mutta videolle dokumentoituna (You Tube Aavedata – Raatteen tien tutkimus) raportti on liian epäselvää, vaikeasti hahmotettavaa.

Tampereen komediateatteri, jäänmurtaja Tarmo

Koska kyseessä on aavetutkijan käsikirja, teos sisältää monenlaisia laitesuosituksia ja niiden ominaisuuksien luettelointia. Peruslähtökohta ei kuitenkaan saa olla hörönauru ja teekkarijäynän rakenteluhalu. Tutkijakaksikkomme suhtautuu asiaansa vakavuudella, eikä pane läskiksi. Eihän siihen sorru kukaan itseään kunnioittava ufotutkijakaan. Vakavuus herättää jonkinasteista kunnioitusta, mutta moni sarkastisuuteen mieltynyt epäilee huuhaamiesten olevan liikkeellä.

Tampereen komediateatterin kummitus on muuten sekin jo vanhaa havaintojen historiaa. Se oli kohteena ensimmäinen, ja niinpä Marko oli luvannut veljelleen Jopelle, että jos jotain yliluonnollista tapahtuu, hän katoaa paikalta Aku Ankka –tyyliin, eli hän jättää oveen miehenmuotoisen aukon.

Haastateltuaan useita teatterin työntekijöitä, alkoi olla varmaa, että paikalle kannattaisi mennä. Laitteiston Marko oli sullonut Volvo V70 –autoonsa (tulee vähän mieleen Ghost Busters –elokuvat, ja olihan yksi välineistä nimeltään Ghost Box), hankkinut luvat nuuskinnalleen ja levittänyt välineet ympäri teatteria.

Saalis oli seuraavia tutkimuskohteita ajatellen rohkaiseva: he havaitsivat liikettä, kolahduksia ja ihmisääniä. Mutta lopputulema oli merkillisin: teatterinjohtaja kielsi dokumenttien näyttämisen. No sehän vain lisäsi uteliaisuutta ja uskoa paranormaalien ilmiöiden olemassaoloon! Tampereen tuomiokirkossa he kävivät etsiskelemässä siellä liikuskelevaa Kerttua.

Entäpä jäänmurtaja Tarmo. Siellä he kiusasivat aaveita vastoin erään merikapteenin neuvoa: laivassa ei saa vihellellä. He näkivät ja kuulivat monenlaista, koputuksiin vastattiin, kuului henkäisyjä sekä suhahduksia. Siellä ollessaan he myönsivät olleensa peloissaan.

Aaveisiin ei kannata suhtautua liiallisella vakavuudella. Jos kuitenkin uteliaisuus kasvaa ja alkaa harkita monimutkaisten laitteistojen hankkimista, on syytä pitää tuumaustauko. Jupe Keskitalo on lääkärihelikopterin ensihoitaja, veljensä Marko on puolestaan eri puolilla Suomea toiminut näyttelijä. Molemmat kertovat hämmästyneensä, kuinka monet ovat kokeneet yliluonnollisiksi luokiteltavia tapahtumia, varsinkin jos olet yksin, herkkä, pelokaskin. Keskitalojen käsikirjaa ei voi suositella kyynisille, ylimielisille eikä tärkeilijöille.

Jupe ja Marko Keskitalo & Christian Rönnbacka: Aavedata. Aavetutkijan käsikirja. Docendo 2019.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)