X
SULJE MAINOS
Presidentinlinna itsenäisyyspäivänä. Kirjoittajan mukaan hänen luottamuksensa puolueisiin ulkopoliittisten osaajien tuottajana on romahtanut. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Jussi Lähde: Pystyvätkö puolueet tuottamaan presidenttejä?

Kirjoittajan mukaan keskustelua tulisi käydä mahdollisimman pian.

Kävin taannoin keskustelun, jossa kansainvälinen Suomea analysoiva toimittaja halusi tietää ketkä ovat suomalaisten poliittisten puolueiden kärkiehdokkaat seuraavan hallituksen ulkoministeriksi. Tilanne oli vähintäänkin kiusallinen.

Ei siksi, ettenkö tuntisi parlamentaarikkojamme Helsingissä ja Brysselissä, vaan siksi että tunnen. Osaisin toki luetella innokkuusjärjestyksessä ne poliitikot, jotka omasta mielestään olisivat oikeutettuja kyseiseen tehtävään. Osalla heistä on ollut jopa ulkopoliittisia harrastuksia. Jäin vain pohtimaan tehtävän vaativuutta ennustettavissa olevassa tulevaisuudessa ja tarjolla olevien henkilöiden osaamista ja ominaisuuksia.

Koetin torjua mieleeni nousseen kysymyksen siitä, kuinka monella ulkopolitiikasta kiinnostuneella poliitikolla on samasta aiheesta kiinnostunut keskustelukumppani omassa puolueessaan. Ulkopolitiikka on politiikan piirissä harrastuksena yhtä yleinen kuin filatelia sähköpostien valtakaudella.

Suomi on pullollaan sisäpoliittisia puolueita. Kävi aivan toisin kuin vuonna 1994 odotin ja oletin.

Toivoin EU-kansanäänestykseltä ja unionijäsenyydeltä vapauden aikaa. Vapautta olla mieltä, keskustella ja muodostaa mieliteitä ulkopolitiikasta ja maailmanpolitiikasta. Kävi toisin.

Suomettumisen ajan häpeän varjo merkitsi valtaosalle yhteiskunnallisista keskustelijoista ulkopoliittisen omertán lain vankistumista entisestään. Me silloin nuoremmat erehdyimme tulkitsemaan Nokian verkkokaupat sananvapaudeksi ja kaupankäyntiä ihmisoikeuksien mittariksi. Nykyään osalle itseäni nuoremmista ihmistä ilmastonmuutoksesta on tullut ulkopolitiikan ainoa synonyymi. Ainoa synonyymi ei ole koskaan oikea ja totta.

Harrastan puoluekokouksia. Olen kiusallinen ihminen, sillä luen puolueiden vaaliohjelmia ja poliittisia ohjelmia. Ulkopolitiikka on aihe, josta kokouksissa ei puhuta, saati keskustella. Erilaisissa ohjelmapapereissa ulkopolitiikkaa koskevat kirjaukset ovat ympäripyöreämpiä kuin maapallo.

Tapahtumaketju on johtanut tilanteeseen, jossa puoluepolitiikan kyky tuottaa presidentinvaaleihin kelvollisia ehdokkaita on heikentynyt merkittävästi. Ulkopolitiikassa osaajat syntyvät vielä hitaammin kuin pitkänmatkan juoksussa tai mäkihypyssä. Jälkimmäisissä tilanteen heikkenemistä on huomattavasti helpompi seurata.

Tulevissa presidentinvaaleissa muutamat puolueet pystyvät tarjoamaan presidenttiehdokkaiksi henkilön, jolla on kyky hoitaa nykyisen valtiosäännön mukaisia tasavallan presidentin tehtäviä. Ottaen huomioon eri puolueiden tavat valita presidenttiehdokkaansa, ei ole olemassa minkäänlaisia takuita, että puolueet asettaisivat mainitun tehtävän hoidon kannalta osaavimpia vaihtoehtojaan ehdokkaaksi varsinaiseen presidentinvaaliin.

Luottamukseni poliittisiin puolueisiin ulkopoliittisten osaajien tuottajana on romahtanut.

Vaikka puolueilla ei sinällään ole yksinoikeutta presidenttiehdokkaiden nimeämiseen, on syytä vakavasti harkita, onko syytä poistaa puoluelaitoksen asettamien presidenttiehdokkaiden kampanjoiden etuoikeudet valitsijayhdistysten asettamien ehdokkaiden kampanjoihin nähden. Käytännössä tämä merkitsisi erilaisten puoluetoimintaan kohdistuvien tukien erottamista presidentinvaaleihin liittyvästä toiminnasta.

Koska poliittisilla puolueilla ei tunnu olevan näkemyksiä liittyen EU:n ulkopolitiikkaan tai puolustusvoimien ylipäällikkyyteen, siis tasavallan presidentin tehtävän ytimeen, on syytä kysyä mitä merkitystä ehdokkaan mahdollisella puoluepoliittisella uralla tai näkemyksellä on tehtävän hoitamisen kannalta.

Mikä tekee oikeasti presidenttiehdokkaasta ulkopolitiikkaan liittyviin näkemykseen liittyen kokoomuslaisen, keskustalaisen, perussuomalaisen, vihreän tai demarin? Ei yhtään mikään.

Vanhojen valtaoikeuksien aikaan puoluekannalla oli äänestäjille jonkinlaista merkitystä, joskin mielestäni merkittävästi oletettua vähemmän. Elisabeth Rehn ja Martti Ahtisaari eivät nousseet vuoden 1994 vaalien toiselle kierrokselle puoluetaustansa takia, vaan siksi että ehdokasasettelusta he kaksi olivat kokemuksellaan mahdollisimman kaukana suomettumisen ajasta.

Suomalainen tapa pitää itseään asiantuntijana on osoittaa ongelmia. Kansainvälinen määritelmä asiantuntijuudelle on kyky etsiä ja parhaimmillaan löytää ongelmiin ratkaisuvaihtoehtoja.

Suomi tarvitsee kansakunnan parhaat ulkopoliittiset osaajat ehdokkaiksi presidentinvaaleihin. Ehdokasasettelun ongelmista ja mahdollisuuksista on tärkeää käydä avointa ja uusia ratkaisumalleja etsivää keskustelua mahdollisimman pian, jotta henkilöihin liittyvät näkemykset eivät sekoittuisi aiheeseen.

Älkää ymmärtäkö väärin, en ole esittämässä poliittisten puolueiden asettamien ehdokkaiden kieltämistä. Haluan vain tietää, onko tämä todella kansalaisten mielestä paras ja toimivin tapa löytää parhaat ehdokkaat perisentinvaaleihin myös tulevaisuudessa puolueiden keskittyessä yhä enemmän erilaisten kansallisten vaalien vaalikoneistoiksi.

Minulla on toive tuleville presidentinvaaleille. Ei tehdä niistä arvovaaleja asioissa, jotka eivät liity tasavallan presidentin tehtävänkuvaan. Tämä olisi mielestäni sopiva askel kohti kasvamista alamaisista kohti kansalaisia. Tasavallan presidentin tehtäviin valittavalta henkilöltä on syytä voida odottaa oman tehtävänsä ja vain sen hoitamista. Journalistien ja äänestäjien kypsyyttä tässä asiassa koetellaan pian. Ennen sitä on puoluelaitoksen kypsyyskokeen vuoro.

Jussi Lähde

Jussi Lähde

Kirjoittaja työskentelee akkumineraalien malminetsinnän ja kaivostoiminnan kehittämisen vastuullisuuden ja viestinnän parissa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt