X
SULJE MAINOS
Suomen työllisyysaste laahaa verrokkien perässä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Pysäyttävät luvut Suomen taloudesta – Ekonomisti: Nyt on kiire

Talous ei ole kasvanut 14 vuoteen ja työllisyys laahaa verrokkien perässä.

EK:n johtava ekonomisti Sami Pakarinen maalaa synkän kuvan Suomen talouden isosta kuvasta. Hänen mukaansa nyt on kiire toimia tilanteen kääntämiseksi.

Hän listaa pitkässä Twitter-ketjussaan pysäyttäviä lukuja ja tilastotietoja Suomen taloustilanteesta.

Pakarisen mukaan Suomen talous ei ole kasvanut 14 vuoteen ja työikäinen väestö on vähentynyt 10 vuotta. Samalla julkinen talous pyörii velkarahalla, väestö ikääntyy vauhdilla ja työvoiman saatavuusongelmat ovat jo nyt suurin kasvun este. Työllisyysaste taas laahaa valmiiksi Pohjoismaisia verrokkimaita matalammalla tasolla. Apua ei ole tullut työperäisestä maahanmuutosta, joka sekin on väestöön suhteutettuna vähäistä.

Julkisen velan BKT-suhde on Suomessa kaksinkertainen verrattuna esimerkiksi Ruotsiin ja ero jatkaa kasvuaan. Tämän maksajiksi joutuvat Sami Pakarisen mukaan nuoret. Valtiontalouden alijäämässä on taas hänen mukaansa tapahtumassa ”pysyvä käänne pahempaan” vuonna 2027.

Sami Pakarinen kertoo Suomen inhimillisen pääoman näivettyvän nykymenolla vuonna 2040. Sillä tarkoitetaan yleisesti työvoiman aineettomia resursseja. Pakarinen viittaa Suomen Pankin tänä vuonna julkaisemaan selvitykseen (kuva alla).

– Kun lähdetään liikkeelle Suomen väestörakenteesta ja koulutustason viimeaikaista trendeistä, päädytään näkymään, jossa inhimillisen pääoman arvioitu määrä alkaa pienentyä noin 15 vuoden kuluttua. Tämä syö kasvukykyä ja tuottavuuskehitystä ja erottaa meidät muista Pohjoismaista, kuten Ruotsista ja Tanskasta, Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn kertoi tutkimuksesta huhtikuussa.

Sami Pakarinen huomauttaa myös kestävyysvajeen olevan yhä noin kymmenen miljardin euron luokkaa. Ekonomistin mukaan korkojen nousu on niin ikään todellinen uhka hitaan talouskasvun Suomessa.

Hän on ryydittänyt synkkää selvitystään alta löytyvällä sarjalla tilastoja.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt